Omakotiasujan onnea.

Aitaa laitettiin. Tuli kallio vastaan. Helppo sellaiseen on mitään pystyttää.

Astianpesukone kyllästyi maalliseen vaellukseensa. Nyt on keittiön lattia auki ja kone itse pihalla odottamassa loppusijoitusta.

Tosi jees.

Ainiin, ja sitä kokkoa ei sit poltettu ollenkaan. Kyllä kesä on hienoa aikaa.

Johannes, juhlista jaloin

Jahans, taisi olla viimeinen kerta kun kutsun kollegoita kylään...

Kun tähän asti vieraat ovat ymmärtäneet asiaankuuluvasti mykistyä upeiden tilusteni äärellä tai korkeintaan huokailla kunnioittavasti kansallisromantillisia huokauksia torppani varjossa, ei tänään paljoa armoa jaettu työkaverin poiketessa käymään. Okei, okei, ehkä nurmi on hiukan pitkää ja ehkä kukkapenkissä kasvaa pari nokkosta ja ehkä kuusiaita on päässyt venähtämään viitisentoista metriä ylimittaan, mutta eikös se ole vain ihanasti villiintynyttä ja kuin salaisessa puutarhassa konsanaan, mikäli akkainlehtiä olisi uskoman. Polku seikkailuun suorastaan, ja varsinainen seikkailuhan taitaa tuo nurmenleikkuu jo noilla heinänkorkeuksilla ollakin.

Tässä on tosiaan ehtinyt vierähtää päivä jos toinenkin edellisesta päivityksestä, jolloin on näemmä vaihdettu renkaita oikein urakalla. Kohtahan ne saa jo vaihtaa uudestaan, päivät jo pian alkavat lyhentyä ja ilmat viiletä. Ainakin juhannus pääsi yllättämään ihan täysin, vastahan oli huhtikuun alku ja nyt on jo kesä puolessavälissä melkein. Älytöntä! Onko sitä nyt virallisesti saavutettu vanhuus kun tuntuu että aika lähtee kuin matto alta ja itse ei osaa kuin lentää selälleen ja hämmästellä, mitä tapahtui (olipa ontuva vertaus, lieneekö sekin vanhuudenheikkoutta)?

Mutta mikäs tässä ollessa. Flunssa on jo sairastettu ja nilkka venäytetty ja melkein jo parannettukin, sekä omat että muiden synttärit ja vain muiden polttarit juhlittu, ihmetelty upouusia pikku hevosia ja poneja, joita tänä kesänä tuntuu syntyvän joka toisen omenapuun alle ja koottu grilli ja grillattukin. Töissä alkukesän kiireestä selvittiin kohtuullisella määrällä ylityötunteja (ehkä noin viiden tai kuuden käden sormilla kun laskee niin saa melko paikkaansapitävän tuloksen) ja nyt pitäisikin olla sitten aika rauhallisenpuoleista sinne marraskuulle asti. Tutustuin tänään uuteen lajiin, vesialtaiden puhdistukseen, ja sanotaanko että näyttävyys ja tehokkuus olivat hyvin pitkälti käänteisessä verrannossa tässä (liian) pitkävartisella haavilla suoritettavassa toimenpiteessä. Sain sentään saaliiksi muutakin kuin ne kaksi käpyä ja kissan, joiden etukäteen arveltiin joutuvan uhreiksi, joten otan kainostelematta kaiken kunnian, joka vain tarjolla on.

Lihat kypsyvät kun tarpeeksi odottaa. Sama koskee ruokailijoita.

Juhannus, tosiaan. Suunnitelmia ei tänä(kään) vuonna ole, kiitos vakaan inhon juhlapyhien pakkojuhlintaa kohtaan. Töissä on huomenillalla ruokaa ja kokko, sillä mennään. Viime vuonna lähdin jo ennen kokkoa ja missasin tietenkin hienon pätkän, kun se olikin syttymisen sijaan sammunut. Tänä vuonna en aio jättää moista viihdepalaa väliin, joskin pidän mahdollisena, että tällä kertaa ei ole sytykkeissä säästelty, saati sitten sytytysnesteissä. Jos olisin Matti, sanoisin tämän olevan "lupaus seikkailusta", mutta kyseessä voi myös olla lupaus sankasta savusta ja palaneista kulmakarvoista.

Jep jep. Sirkun pitäisi tulla tänne grillailemaan, tai ainakin sen grilli ja lihat ovat täällä, mutta sää näyttää ikävästi pilvistyvän iltaa kohden. Lisäksi on nälkä. Parasta siis painua jääkaapille saman tien.

Renkaanvaihtobileet

Joka vuosi, kevään koittaessa on tarkoitus että autoihin vaihdetaan renkaat. Näin tänäkin keväänä, sillä nastoilla on tylsää ajaa koko kesä ja lisäksi tarvitaan hyvä syy juoda olutta ja syödä pitsaa. Koska renkaanvaihto omassa pihassa aiheuttaa kylänlaajuista huomiota, tehdään se Pirren luona.
Tarvikkeet:

1 kpl Outi
1 kpl Pirre
1 kpl Sirkku (lisävaruste)
2 kpl pitsa
4 kpl kesärenkaita
1 kpl auto
2 kpl tunkki, joista
1 kpl käyttökelvoton ja
1 kpl punainen
1 kpl haarukka
1 kpl kissa, mieluiten Onni
1 kpl lauta, jonka päälle (punainen) tunkki laitetaan, ettei se uppoa Pirren pihamaahan
x kpl olut


Aloitetaan. Ensin pitsat uuniin ja oluet pöydälle. Sitten pitsat pois uunista ja kissa pöydälle. Tämän jälkeen pitsat pöydälle ja oluet kitusiin (tällä välin kissa on mennyt tuolille). Tämän jälkeen pitsat kitusiin, uudet oluet pöydälle ja kissa lattian ja toisen tuolin kautta uudelleen pöydälle. Lisää olutta, kissa ulos. Kissa sisään. Kissa ulos. Olut. Pirre ulos. Kissa sisään. Sirkku ja Outi ulos. Kissa ulos.

Auto kuoppaan. Renkaat pois takaluukusta. Olutta. Manuaalin etsimistä. Tunkin etsimistä. Punainen tunkki ei toimi. Olutta. Pirre saa tunkin toimimaan sillä välin kun Outi löytää toisen joka ei toimi. Sirkku hakee lisää olutta. Outi hakee auton käyttöohjeet. Pirre ei hae mitään. Kokeillaan auton nostamista, ei nouse. Tunkki uppoaa pihamaahan. Siirretään auto. Nostetaan auto uudestaan, nousee. Irrotetaan rengas värkillä, jota Outi kutsuu haarukaksi (ei se lusikkakaan ole). Tunkki alkaa upota uudelleen, laitetaan kesärengas nopeasti paikalleen. Sirkku irrottaa muista renkaista pölykapseleiden sijaan vanteita, Outi estää. Sirkku siirtyy irrottamaan renkaiden pultteja. Pirre kiristää edellisiä. Outi siirtää tunkin. Lisää olutta. Outi muistuttaa, että pitää muistaa vittuilla ensi tilassa hieman Petelle, joka käy vaihdattamassa huoltamolla renkaat omaan autoonsa. Kuinka kädetöntä. Sirkku laittaa pölykapselin paikalleen. Ensimmäinen rengas vaihdettu.

Toistetaan vielä kolme kertaa, jolloin kaikki neljä rengasta on vaihdettu ja oluet juotu (aikaisemmin ei kannata lopettaa, vaihtaa vaikka mieluummin jonkun renkaan kahteen kertaan). Laitetaan loput pölykapselit paikalleen ja todetaan homma valmistuneeksi. Kerätään oluttölkit auton konepelliltä. Laitetaan autonovet lukkoon ja kävellään kotiin.

Toden totta, alan jo etäisesti ymmärtää miehiä, jotka kaiken aikaa värkkivät autojensa konepeltien alla. Jos renkaidenvaihto jo on noin hauskaa, kuinka upeaa onkaan öljynvaihto tai moottorinvaihto!!

Kummitteleva tarhuri

Mikä loistava ilma!
Aamulla oli tosin hiukan kylmä, ja kun olin jo valmiiksi kökkinyt puolitoista päivää ruusupenkeissä leikkuupuuhissa, ei veri tahtonut muutenkaan kiertää varpaisiin asti. Pientä pukkilaukkaa vain sitten ympäri ruusutarhan (Entiltä opitut kuviot) ja johan lämpeni.

Sittemmin olen jo kotiutunut, syönyt, nukkunut, syönyt uudestaan, käynyt Entin kanssa lenkillä, leikkinyt sen kanssa parturileikkiä jossa minä olin parturi ja Entti asiakas (luultavasti se haluaa vaihtaa ensi kerralla, sen verran kiinnostunut se oli saksista) (luultavasti tosin lähinnä niiden lyömisestä mun selkään), kotiutunut jälleen ja nyt pitäisi ottaa vielä kolmas kierros syömistä ennen kuin ohjelmassa on lisää nukkumista. Miten se vanha viisaus menikään... "Älä jätä mitään sellaista huomiselle, minkä voit tehdä jo tänään, sillä jos pidät siitä, voit tehdä sen huomenna uudestaan" tai jotain sinnepäin. Syöminen on mukavaa, sitä kannattaakin tehdä tosi usein, mutta töihin puolestaan en aio hairahtaa kahta kertaa samana päivänä. Paitsi juhannuksena tietty, mutta silloinpa menenkin toisella kertaa sinne syömään. Hah.

Tänä keväänä olen saanut kaksin kappalein uusia tuttavia: ensin Vehmaan väkiluku lisääntyi yhdellä pienellä ihmisellä ja tästä muutaman viikon jälkeen, karkauspäivänä, syntyi veljelle ja tämän vaimolle pikkuruinen tyttö. Suloisia ihmisenalkuja kerrassaan, ja erityisen ilahtuneeksi ja ylpeäksi tulinkin, kun sain kunnian toimia molemmille kummina. Kaksi viimeistä viikonloppua ovatkin olleet yhtä juhlahumua, kun nimiä on annettu. Ja hienoja nimiä annettiinkin!

Tässä vielä kuvasatoa viime viikonlopun ristiäisistä: Pieni Iris ja pummitäti Outi. Toista naurattaa, toista ei.

Ja tässä sitä edeltävältä viikonlopulta: Pikku Tilda kummeineen.
Huom. Tildan ja kummisedän sävytetyt tutti ja solmio, takuulla olivat sopineet etukäteen...

Tänä viikonloppuna on vuorossa paluu arkeen. Koska omenapuiden leikkuuaika on jo mennyt, ajattelin että voisin edes etsiä sahan ja tikkaat. Pihaa pitäisi muutenkin hieman ropata, ettei tarvitse joka kerta punastua, kun joku ajaa ohi. Vaikka taitavat olla jo tottuneet. Eihän sillä suutarin lapsella kenkiä ollut, ja puutarhurikin pitää kuokkaansa vakan alla.


Minä kylvän vihreän nurmikon joka kasvaa apilaa
Ja vehmaalta tuoksuu tarhassa kun tuuli puhaltaa

Älä huolehdi turhaan tarhuri, saat siemenet itämään
Voikukkia kasvaa varmasti ja vaikka et kylväkään

Minä ruusun istutan tarhaani, jalon, vahvarunkoisen
Ja kun ruusu nuppunsa aukaisee, koko päivän iloitsen

Älä huolehdi turhaan tarhuri, saat ruususi kasvamaan
Ja sen piikit tunnet varmasti jos kukka ei puhkeakaan

Ja lintulautoja joukoittain panen puihin korkeisiin
Lahorastaat aamulla laulavat, minä herään säveliin

Älä huolehdi turhaan tarhuri jos lähtevät laulajat
Niin harakat saapuvat varmasti ja ne puissasi nauravat

(Puutarhurin laulu, Aale Tynni)

Aika rientää...

...kun on mukavaa.
Ja rientää se näköjään, vaikkei olisi edes kovin mukavaakaan.

Hirveä homma tällainen, kun kerran jättää kirjoittamatta, niin sitä putoaa kärryiltä kuin mummo lumeen ja aita on vihreää ja ruoho matalaa eikä kellään ole enää mitään sen viisaampaa sanottavaa, vaikka kynttilä on vakan alla ja pyy pivossa ja sitäpaitsi tulin, vaikka en nähnyt mitään enkä taatusti voittanut.

Olin tänään näyttämässä mun kipeää pohjetta terapeutti-kansanparantajalle. Se sanoi että olen vino oikealle, joka selittää kaikin puolin sen, miksi muksahtelen hevosen selästä aina samalle puolelle. Nyt olen oikaistu ja ja väännelty ja käännelty, mutta pohje särkee edelleen, eikä siihen puolestaan ole mitään syytä. Mutta suolaa tarttisi syödä, se kai sitten pitää kansan terveenä ja terapiavapaana.

Ja huomenna on jo perjantai!

Zen ja karjalanpiirakat

Vietän parhaillaan vaihtoehtoista perjantai-iltaa.

Tai mikä vaihtoehtoinen tämä on? Vaihtoehto mille? Ainahan mä perjantai-iltaisin olen kotona ja teen jotain typerää. Tänään paistan karjalanpiirakoita ja laulan kovalla äänellä Lemon Treetä. Villapaitakin näkyy olevan nurinpäin. Kaikki miespuoliset henkilöt voivat nyt kuorossa kiittää sitä, etten seurustele (ja ristiä sormensa siltä varalta, ettei osuisi kohdalle, jos tilanne sattuu joskus muuttumaan). Paistaminen sujuu paremmin kuin laulaminen, ja pellillä olevista lopputuloksista voi päätellä, miltä täällä kuulostaa. Kuvia en ota enkä laita. Syystä.

Muutaman viikon takaisesta ekasta yrityksestä rohkaistuneena vaihdoin tänään vehnäisten ja rukiisten jauhojen suhteen lähemmäksi alkuperäistä karjalaista, mutta muita suuria fyysisiä muutoksia ei projektissa ollut. Siksipä ihmettelinkin, kun kuoriletuista tuli varmaan kaksi kertaa isompia kuin viimeksi, mutta tästä huolimatta puuroa jäi yli (viime kerralla tietty meni tasan, moukantuuria). Ihmeellinen on mittasuhteiden maailma. No, joka tapauksessa, ajattelin nyt siis olevani niin professionaali jo alalla, vankalla yhden kerran kokemuksella, että arvelin voivani alkaa työstää hieman rypytyspuolta. Yllättäväähän ei sinänsä ole, että mummin aikanaan paistamat piiraset tapasivat olla aavistuksen eri näköisiä kuin omat nykyiset luomukseni. Ja voinkin seuraavaksi kertoa, että muuntelu tässä lajissa on ihan hurjan hankalaa. Vaihtoehtoina ovat lähinnä a) kamala, b) vielä kamalampi, c) tunnistamaton mutta mahdollisesti vielä syömäkelpoinen (pimeässä ja yksin) ja joissain tapauksissa d) joku muu, mikä, kun sanat eivät enää riittäneet.

Aloin muistella (siinä laulamiskiireitteni ohella) kaukaista 80-lukua, jolloin mummin luona ahkerasti paistettiin. Toiset ahkerammin kuin toiset, sanoisin että omalla kohdalla oli hieno saldo kaksi piirakkaa per paistokerta. Silloin oli tapana että mummi hoiteli kuorien teon ja rypytyksen ja pappa oli siinä välissä puurovastaavana. Ja kuinka ollakaan, jostain takavasemmalta tuli mieleen mummin lausahdus ihan tästä muutaman vuoden takaa tätä idylliä rikkomaan. Sanatarkasti en sitä muista, mutta sisällön pointti oli se, ettei ole tullut juuri leivottua, kun pappa ei ole enää hoitamassa puurohommia. Ahaa! Oivallus! Karjalanpiirakan syvin olemus ei olekaan siis rypyissä vaan täytteen asettelussa! Harmi vaan, että olin tähän päätelmään päästessäni hassannut jo kaikki kuorilettuset, joten en päässyt vielä suorittamaan käytännön harjoituksia. Ensi kerralla siis. Jos vielä tunnen itseni yhtä valaistuneeksi.

Ja niin tosiaan, aiheesta seuraavaan, löysin vihdoin kuvan niistä punaisista ratsastussaappaista, joista olen ehkä joskus ohimennen maininnut. Kyseessä siis on Tretornin eka ja toistaiseksi ainoa saapasmalli, tällainen:

Voiko itseään kunnioittava ratsastaja ajatella pukeutuvansa muunlaisiin saappaisiin? Enpä usko.

Siivouspäivää.

Olen tänään yrittänyt siivota vähän kaikkea, joka on johtanut siihen, että sotku, joka oli vielä aamulla hallitusti eristettynä muutamiin kohteisiin, on nyt levinnyt koko kahdeksallekymmenelle neliölle. Mikään ei ole näköjään turvassa, vaatehuoneenkin sain lähes räjäytettyä. Epäilen, että hankaloittaakseen hommaa tavarat liikkuvat itsenäisesti huoneesta toiseen, joten ne eivät ole ainoastaan epäjärjestyksessä vaan myöskin kateissa. Työhuoneeseen sentään mahtuu jo melkein tekemään töitä. Mikä erinomainen ominaisuus! Toisaalta, siinä menee sitten viimeinenkin tekosyy olla tekemättä mitään. Taisinpa virittää itselleni ansan.

Lisätäkseni vaikeusastetta kävin vielä hakemassa varastosta pitkäkorvan takit ja villapaidat, jotka nyt perii ilmeisesti pikku Hilsku tai joku sen ystävistä. Havaitsin toppatakin ja hupullisen sadetakin kaipaavan jonkinlaista pintapesua (ensi kerran kun hankin hevosen, teen sen kanssa kirjallisen sopimuksen siitä että se pesettää itse vaatteensa ja mieluiten vielä omaan piikkiinsä) ja koska jo kokemuksesta tiesin että niistä kumpikaan ei mahdu pesukoneeseen, raahasin ne kylppäriin suihkun alle paremman idean puutteessa. Lopputulos on melko hyvä, vaikka itse sanonkin, joskaan en tiedä, kuivuvatko nuo koskaan ja haihtuuko tämä vallitseva hevosen ja heinän haju täältä ennen kesää. No, voin vaikka leikkiä asuvani maalla, jos ei haihdu.

Tämän päivän ohjelmassa olisi vielä piirustaa hieman pihasuunnitelmiin pohjaa ja jos nyt ei ihan luonnostella niin ainakin pohtia, mitä myrttiä sitä asiakkaille tarjoaisi istutettavaksi. Lupiineja ja voikukkia varmaankin, niitä siellä kuitenkin lopulta kasvaa. Tai kelosioita! Vanha kunnon alter ego Puutarhuri Kalma suosittelee! Näin saat kukkapenkkisi näyttämään helposti ja kätevästi kamalilta ja ammattitaitosi samalla vaivalla kyseenalaistettua. Ensi viikolla olisi tarkoitus tehdä excursio Tampereelle molempiin kohteisiin ja sit alkaa hurja tuhertaminen. Matkakassaa, matkakassaa. Tahdon matkoille!

Ainiin, Outin Keittiössä askarreltiin eilen karjalanpiirakoita. Viimeiset rypytystuntumat taitavat olla lähes 20 vuoden takaa, mutta kyllä niistä ihan tunnistettavia ja syötäviäkin tuli. Kaikkea sitä ihminen tekee kun vanhaksi elää.