Siivouspäivää.

Olen tänään yrittänyt siivota vähän kaikkea, joka on johtanut siihen, että sotku, joka oli vielä aamulla hallitusti eristettynä muutamiin kohteisiin, on nyt levinnyt koko kahdeksallekymmenelle neliölle. Mikään ei ole näköjään turvassa, vaatehuoneenkin sain lähes räjäytettyä. Epäilen, että hankaloittaakseen hommaa tavarat liikkuvat itsenäisesti huoneesta toiseen, joten ne eivät ole ainoastaan epäjärjestyksessä vaan myöskin kateissa. Työhuoneeseen sentään mahtuu jo melkein tekemään töitä. Mikä erinomainen ominaisuus! Toisaalta, siinä menee sitten viimeinenkin tekosyy olla tekemättä mitään. Taisinpa virittää itselleni ansan.

Lisätäkseni vaikeusastetta kävin vielä hakemassa varastosta pitkäkorvan takit ja villapaidat, jotka nyt perii ilmeisesti pikku Hilsku tai joku sen ystävistä. Havaitsin toppatakin ja hupullisen sadetakin kaipaavan jonkinlaista pintapesua (ensi kerran kun hankin hevosen, teen sen kanssa kirjallisen sopimuksen siitä että se pesettää itse vaatteensa ja mieluiten vielä omaan piikkiinsä) ja koska jo kokemuksesta tiesin että niistä kumpikaan ei mahdu pesukoneeseen, raahasin ne kylppäriin suihkun alle paremman idean puutteessa. Lopputulos on melko hyvä, vaikka itse sanonkin, joskaan en tiedä, kuivuvatko nuo koskaan ja haihtuuko tämä vallitseva hevosen ja heinän haju täältä ennen kesää. No, voin vaikka leikkiä asuvani maalla, jos ei haihdu.

Tämän päivän ohjelmassa olisi vielä piirustaa hieman pihasuunnitelmiin pohjaa ja jos nyt ei ihan luonnostella niin ainakin pohtia, mitä myrttiä sitä asiakkaille tarjoaisi istutettavaksi. Lupiineja ja voikukkia varmaankin, niitä siellä kuitenkin lopulta kasvaa. Tai kelosioita! Vanha kunnon alter ego Puutarhuri Kalma suosittelee! Näin saat kukkapenkkisi näyttämään helposti ja kätevästi kamalilta ja ammattitaitosi samalla vaivalla kyseenalaistettua. Ensi viikolla olisi tarkoitus tehdä excursio Tampereelle molempiin kohteisiin ja sit alkaa hurja tuhertaminen. Matkakassaa, matkakassaa. Tahdon matkoille!

Ainiin, Outin Keittiössä askarreltiin eilen karjalanpiirakoita. Viimeiset rypytystuntumat taitavat olla lähes 20 vuoden takaa, mutta kyllä niistä ihan tunnistettavia ja syötäviäkin tuli. Kaikkea sitä ihminen tekee kun vanhaksi elää.