Kun tähän asti vieraat ovat ymmärtäneet asiaankuuluvasti mykistyä upeiden tilusteni äärellä tai korkeintaan huokailla kunnioittavasti kansallisromantillisia huokauksia torppani varjossa, ei tänään paljoa armoa jaettu työkaverin poiketessa käymään. Okei, okei, ehkä nurmi on hiukan pitkää ja ehkä kukkapenkissä kasvaa pari nokkosta ja ehkä kuusiaita on päässyt venähtämään viitisentoista metriä ylimittaan, mutta eikös se ole vain ihanasti villiintynyttä ja kuin salaisessa puutarhassa konsanaan, mikäli akkainlehtiä olisi uskoman. Polku seikkailuun suorastaan, ja varsinainen seikkailuhan taitaa tuo nurmenleikkuu jo noilla heinänkorkeuksilla ollakin.
Tässä on tosiaan ehtinyt vierähtää päivä jos toinenkin edellisesta päivityksestä, jolloin on näemmä vaihdettu renkaita oikein urakalla. Kohtahan ne saa jo vaihtaa uudestaan, päivät jo pian alkavat lyhentyä ja ilmat viiletä. Ainakin juhannus pääsi yllättämään ihan täysin, vastahan oli huhtikuun alku ja nyt on jo kesä puolessavälissä melkein. Älytöntä! Onko sitä nyt virallisesti saavutettu vanhuus kun tuntuu että aika lähtee kuin matto alta ja itse ei osaa kuin lentää selälleen ja hämmästellä, mitä tapahtui (olipa ontuva vertaus, lieneekö sekin vanhuudenheikkoutta)?
Mutta mikäs tässä ollessa. Flunssa on jo sairastettu ja nilkka venäytetty ja melkein jo parannettukin, sekä omat että muiden synttärit ja vain muiden polttarit juhlittu, ihmetelty upouusia pikku hevosia ja poneja, joita tänä kesänä tuntuu syntyvän joka toisen omenapuun alle ja koottu grilli ja grillattukin. Töissä alkukesän kiireestä selvittiin kohtuullisella määrällä ylityötunteja (ehkä noin viiden tai kuuden käden sormilla kun laskee niin saa melko paikkaansapitävän tuloksen) ja nyt pitäisikin olla sitten aika rauhallisenpuoleista sinne marraskuulle asti. Tutustuin tänään uuteen lajiin, vesialtaiden puhdistukseen, ja sanotaanko että näyttävyys ja tehokkuus olivat hyvin pitkälti käänteisessä verrannossa tässä (liian) pitkävartisella haavilla suoritettavassa toimenpiteessä. Sain sentään saaliiksi muutakin kuin ne kaksi käpyä ja kissan, joiden etukäteen arveltiin joutuvan uhreiksi, joten otan kainostelematta kaiken kunnian, joka vain tarjolla on.
Lihat kypsyvät kun tarpeeksi odottaa. Sama koskee ruokailijoita. Juhannus, tosiaan. Suunnitelmia ei tänä(kään) vuonna ole, kiitos vakaan inhon juhlapyhien pakkojuhlintaa kohtaan. Töissä on huomenillalla ruokaa ja kokko, sillä mennään. Viime vuonna lähdin jo ennen kokkoa ja missasin tietenkin hienon pätkän, kun se olikin syttymisen sijaan sammunut. Tänä vuonna en aio jättää moista viihdepalaa väliin, joskin pidän mahdollisena, että tällä kertaa ei ole sytykkeissä säästelty, saati sitten sytytysnesteissä. Jos olisin Matti, sanoisin tämän olevan "lupaus seikkailusta", mutta kyseessä voi myös olla lupaus sankasta savusta ja palaneista kulmakarvoista.
Jep jep. Sirkun pitäisi tulla tänne grillailemaan, tai ainakin sen grilli ja lihat ovat täällä, mutta sää näyttää ikävästi pilvistyvän iltaa kohden. Lisäksi on nälkä. Parasta siis painua jääkaapille saman tien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti