...kun on mukavaa.
Ja rientää se näköjään, vaikkei olisi edes kovin mukavaakaan.
Hirveä homma tällainen, kun kerran jättää kirjoittamatta, niin sitä putoaa kärryiltä kuin mummo lumeen ja aita on vihreää ja ruoho matalaa eikä kellään ole enää mitään sen viisaampaa sanottavaa, vaikka kynttilä on vakan alla ja pyy pivossa ja sitäpaitsi tulin, vaikka en nähnyt mitään enkä taatusti voittanut.
Olin tänään näyttämässä mun kipeää pohjetta terapeutti-kansanparantajalle. Se sanoi että olen vino oikealle, joka selittää kaikin puolin sen, miksi muksahtelen hevosen selästä aina samalle puolelle. Nyt olen oikaistu ja ja väännelty ja käännelty, mutta pohje särkee edelleen, eikä siihen puolestaan ole mitään syytä. Mutta suolaa tarttisi syödä, se kai sitten pitää kansan terveenä ja terapiavapaana.
Ja huomenna on jo perjantai!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti