Pikalomailua: Aviemore

Terveisiä sängynpohjalta. Syynä ei ole flunssa eikä muukaan tauti vaan ihan puhdas laiskuus. Karvaturre lähti ostamaan printteriä ja viemään ongelmajätettä kierrätysasemalle ja minä luistelin petin pohjalle viettämään sunnuntaisiestaa. Hyvä työnjako, ainakin omasta mielestäni.

Viimeinen reilu viikko on ollut aikamoista viipellystä ja kohtalaista ilonhetkien ja turhautumisien vuoristorataa. Kaikkihan alkoi viime perjantaina kun...

Yritän siis parhaillaan saada alulle kandityötä. Tapaaminen erään proffan kanssa aiheeseen liittyen oli sovittuna perjantaiaamulle. Olin jo aiemmin yrittänyt tavoittaa samaista ukkelia, edellinen kerta päättyi siten että hän lähti "hakemaan kalenteria" eikä koskaan tullut takaisin. Näistä fair play-asetelmista siis lähdettiin sopimaan seuraavaa tapaamista ja neuvottelemaan valitsemastani aiheesta. No, neuvottelu meni pääkohdittain sillä tavalla että minun valitsemani aihe oli ihan huono (huolimatta siitä että näytteet oli jo kerättynä ja toinen proffa oli esittänyt puoltavan kantansa asiasta) ja nyt minun pitäisi kiireen vilkkaa kerätä uudet näytteet (Suomesta, tietenkin). Ja tapu-tapu olkapäälle ja palataan asiaan ensi viikolla.

Näin siis lähdin tapaamisesta kotiin hämmentynein mielin, vähälukuisten aivosolujeni surkeana halatessa toisiaan lohdutukseksi. Minun lohdutukseni (ja ainoa ajatus jonka aivoparat saivat koostettua) oli se että olin tullut ilmoittautuneeksi aiemmin ERC:n triathlonjaoston viikonloppuleirille Aviemoreen. Sinne siis.

Käsitin kyllä itsekin olevani hieman altavastaajan roolissa viikonloppuna, tusinasta osallistujasta noin puolella oli täyden matkan triathlonsuoritus tältä vuodelta vyön alla, ja tietääkseni muilla ei ollut vaivana murtuneita alaraajoja. Ajattelin kuitenkin etten anna asian suuremmin vaivata, koskapa mainoskirjeessä oli erikseen mainittu että leirin ohjelma on "rento" (että menenkin aina samaan lankaan). Back-up planiksi olin velvoittanut Partasuun pysymään minun tahdissani pyörälenkin ajan.

Heti perjantai-iltana päästiin asian ytimeen kun kuultiin että paikalla oli sauna. Ja mitä me löysimmekään! Ihan oikean saunan! Siellä oli ihan oikea kiuas ja sille sai ihan oikeasti heittää löylyä! Aivan huikeaa. Jos aamulla oli ottanut vielä päähän keskiraskaasti, stressi kyllä laukesi täysin saunan lauteilla. Ei olisi voinut parempaa toivoa, varsinkin kun asia tuli täysin yllätyksenä. Ja mikä parasta, kysyessämme respasta saunan sijaintia, sieltä kerrottiin että "siellä onkin juuri ryhmä suomalaisia" ja niinhän siellä tosiaan oli. Kyllä se maailma on vaan pieni.

Homma toimi oikeastaan ihan erinomaisesti. Koin pientä omatunnon kolkuttelua lauantaiaamuna muiden suunnatessa seitsemäksi läheiselle hallille aamu-uinnille, mutta loppupäivän ohjelmaan juoksutekniikka poislukien sainkin osallistuttua ihan hyvin. Ja ne Aviemoren maisemat, voi pojat! Kuulkaa!

Koska olen hajamielinen, jätin kameran pyöräreissulta pois. Otin kuitenkin jokusen räpsyn puhelimeen, sen minkä kehtasin hidastaa muutenkin hidasta matkantekoa.

Metsä. Ja vuoret. Puolukoitakin muuten näkyi. Nams nams.

Silta.

Pilvetön taivas, Skotlannissa. Ooo!

Kaffepaussin paikka.

 

Namskis maiskis!

 

Linnuille oli laitettu oma kattaus. 

Olipa sinne tiensä löytänyt eräs (pulska) oravakin.

 

Bisnesneuvojana taimistolla oli Herra Kissa. Hän oli päiväunihommissa.

 

Ihastuttava ulkoalue.

Luonnon syysvaatteet.

 

Kukkimishommissa.

Iltapäivän jumppatunnilta en kehdannut ottaa kuvia (tosin siihen mennessä olin tainnut karistaa jo puhelimenikin taskusta) joten kuvamateriaalia sieltä ei ole muisteltavaksi, mutta teemana oli "tunne vatsalihaksesi (huomenna)" ja se kyllä oli ihan teemansa mukainen sessio. Muu lössi sai ohessa hyvän juoksutekniikkasession, minä ja eräs polvivaivainen herra jäimme siitä sivuun. Paikalla oli seuran valmentaja eli ihan hatusta revittyä homma ei suinkaan ollut. Ilta päättyi meidän osaltamme saunan kautta pubipäivälliselle, hurjimmat jatkoivat rentoutumista aamun aikaisille tunneille asti.

Sunnuntaiaamuna olisi ollut mahdollisuus osallistua paikalliselle puolimaratonille. Kaksi ukkoa jätti väliin todettuaan olleensa aika hapokkaassa kuosissa edellisiltaisten illanistuntojen jäljiltä, mutta kylläpä lähtöviivalle asti taisi muutama sissi päästä.Tässä vaiheessa olin jo täysin unohtanut kameran olemassaolon. No, onneksi nyt edes muutama kuva tarttui lauantailta matkaan.

Ja mitä tulee siihen kandityöhön, hyvin levänneet aivosoluni pinnistivät parhaansa mukaan ja seuraava aihe-ehdotus on sisässä. Aionpa hämmästyä, mikäli proffa-ystäväni vastaa sähköpostiini lähiaikoina.

Touhukas päivä

Vähän kerrallaan!

Silleen ne hommat etenee. Olen nyt käynyt kahdesti uimassa ja kerran kävelemässä pidemmän kaavan mukaan sekä tehnyt sen kuuluisan saliohjelman kertaalleen läpi vähän isommilla painoilla kuin viimeksi, eikä mikään aktiviteetti ole aiheuttanut suurempaa tuskaa ja turvotusta. Vähänkö hienoa!

Portobellon uimahalli on meidän lähihalli ja on sekä kamala että ihana yhtä aikaa. Rakennus itsessään on viktorianaikainen ja on varmasti ollut huiman hieno aikanansa, ja onhan siitä loistosta jotain jäljelläkin, mutta ahkera käyttö ja aika ovat päässeet kyllä jättämään jälkensä. Tarjolla on "turkkilainen kylpylä", kunto- ja jumppasalit sekä kaksi allasta, joista suurempi on 25m ja pienempi sitten, no, pienempi. Kahvilasta saa tuoreita skonsseja aamuisin ja paikka toimii kätevästi myös tukikohtana avovesiuimareille, ranta kun sattuu olemaan aivan etuoven edessä. Ei siis huonompi. Altaat on paikalliseen tapaan täytetty veden lisäksi kloorilla eikä hygienian suhteen olla kovin tarkkoja. Sekapukkari yllätti ekalla kerralla; homma toimii siten että kopissa vaihdetaan uikkarit ja siitä sitten suihkun kautta altaaseen pulaamaan.

 (Kuva lainattu Edinburgh Leisurelta)

(Kuva lainattu Edinburgh Leisurelta)

Juuri tultiin takaisin hallilta puolen tunnin uiskentelun jälkeen ja vaikka nilkka ei oikein diggaillut kroolin potkuista, sinnittelin jokusen altaanmitan sitäkin lajia. Enemmän kuin edelliskerralla. Jos kerta uimaan oppii uimalla niin ei se auta kuin mennä ja uida, vaikka sitten edes vähän kerrallaan.

Päivällä oltiin kävelemässä Arthur's Seatilla (tänäänhän on ollut varsinainen turistikierros). Ihan ylös ei nyt tällä kertaa menty ja tämäkin kierros aiheutti jo vähän päänvaivaa, sillä portaiden laskeutuminen on vielä vähän haparoivaa nilkan kunnosta johtuen ja portaitahan ei reitiltä jäänyt puuttumaan. Fiksuna sentään muistin ennen lähtöä jossain nurkassa nähneeni kävelysauvat ja ne napattiin mukaan - hyvä! Olisi saattanut jäädä reissu puoleenväliin ilman. Ylöspäin mennessä kerkesin ottaa hyvät hiet mutta alastullessa kyllä oli hurjan iloinen kun tuli otettua kunnollinen takki mukaan, tuuli nimittäin nousi kaiken aikaa ja kun alastulo oli sellaista askelma kerrallaan-köpöttelyä, niin kylmähän siinä oli tulla. Hyvin kuitenkin pärjättiin ja mielessäni ajattelin että pitää ehkä ottaa uusintaan, meinaan tuo portaiden laskeutumisen sujuminen on yksi aika erinomainen indikaattori nilkan kunnolle.

Mieli lepää, etureidet eivät.

Nilkkavammaisen reittivalinta. Tuolta me tultiin.

Ja tuonne me mennään.

Huomenna olisi tiedossa ihan oikea koulupäivä, tahi ainakin puolikas sellainen. Päivän mittaan pitää koittaa vähän kursia kasaan ajatuksia päättötyön osalta, perjantaina olisi nimittäin aiheen tiimoilta tapaaminen potentiaalisen ohjaavan opettajan kanssa. Partanen meinasi viedä pyöränsä aamusta triathlonkauppaan säädettäväksi, ja ajattelin änkeä mukaan. Jos siellä olisi vaikka jotain tosi tarpeellista hankittavaa.

Back in the 'Burgh

Näin reilut kolme viikkoa kipsin poiston jälkeen alkaa jo näkyä hieman valoa tunnelin päässä. Tänään pääsin eka kertaa vinot kotirappuset ylös ilman että roikuin kaiteessa kaksin käsin, aiemmin viikolla selvisin (vähemmän vinot) portaat ensimmäistä kertaa ilman tukea alas. Viime viikolla oltiin oikein mettälenkillä, ihan mäkivetojakin (kävellen) mahtui reitille ja reilu tunti varvikossa rämpimistä ja eilen illalla kokeilin varovasti hölkkää kun oltiin rannassa kävelemässä. Parisataa metriä meni, nopeus sellaista kävelyvauhdista seuraavaa eli ihan tilastoaikoja ei vielä sivuttu, mutta pohjalta on hyvä aloittaa. Tänään kaivoin vanhan kuntosaliohjelman ja irtsaripainot nurkasta ja ihan näpsäkkäästi meni liikkeet läpi, askelkyykky ja hooverit poikkeuksina jotka saavat vielä odotella. Mukavaa kun voi tehdä vaikka mitä! Kun vaan osaisi ja muistaisi hillitä sillein että ei tule mitään takapakkeja. Ohjeita ei tekemiseen/hillitsemiseen tullut, omien arvioiden pohjalta mennään. Hyvänä mittarina on ollut nilkan turvotus. Koko ajan sitä on vähemmän, eli tästä olen päätellyt että aivan kaikkea en ole tehnyt väärin.

Pyöräilyynkin olen ehtinyt panostaa, nimittäin ompelemalla Partaselle pyöräilypaidan. Projekti oli vähän sellainen hiiri kissalle takkia ompeli-tyyppinen, alunperin kankaasta piti tulla ihan jotain muuta mutta tulikin tosiaan paita. Testikäyttöön se ei ole vielä päässyt, lisää aiheesta mikäli kehuja tulee. Mikäli ei, voinemme unohtaa asian kaikessa hiljaisuudessa.

Paita pyöräilyyn, pyöräilypaita. Kuosi muistuttaa lämminhenkisesti tekijästään.

In other news, koulu alkoi taas tämän viikon maanantaina. Syksyn lukujärjestys on perin haastava, luennot on torstaisin ja lisäksi joka toinen keskiviikko. Nyt sitten pitäisi osata ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä kevään harkkatöitä sekä hyvän matkaa kanditutkielmaa pois alta, ettei sitten keväällä käy hassusti. Itsekuri on ehkä heikoin puoleni, enkä ole yhtään tyytyväinen siihen että aikataulu on omalla vastuullani. No, eipä auta valitella, kun ei se sillä paremmaksi tule. Eikun hommiin vaan.