Tai mikä vaihtoehtoinen tämä on? Vaihtoehto mille? Ainahan mä perjantai-iltaisin olen kotona ja teen jotain typerää. Tänään paistan karjalanpiirakoita ja laulan kovalla äänellä Lemon Treetä. Villapaitakin näkyy olevan nurinpäin. Kaikki miespuoliset henkilöt voivat nyt kuorossa kiittää sitä, etten seurustele (ja ristiä sormensa siltä varalta, ettei osuisi kohdalle, jos tilanne sattuu joskus muuttumaan). Paistaminen sujuu paremmin kuin laulaminen, ja pellillä olevista lopputuloksista voi päätellä, miltä täällä kuulostaa. Kuvia en ota enkä laita. Syystä.
Muutaman viikon takaisesta ekasta yrityksestä rohkaistuneena vaihdoin tänään vehnäisten ja rukiisten jauhojen suhteen lähemmäksi alkuperäistä karjalaista, mutta muita suuria fyysisiä muutoksia ei projektissa ollut. Siksipä ihmettelinkin, kun kuoriletuista tuli varmaan kaksi kertaa isompia kuin viimeksi, mutta tästä huolimatta puuroa jäi yli (viime kerralla tietty meni tasan, moukantuuria). Ihmeellinen on mittasuhteiden maailma. No, joka tapauksessa, ajattelin nyt siis olevani niin professionaali jo alalla, vankalla yhden kerran kokemuksella, että arvelin voivani alkaa työstää hieman rypytyspuolta. Yllättäväähän ei sinänsä ole, että mummin aikanaan paistamat piiraset tapasivat olla aavistuksen eri näköisiä kuin omat nykyiset luomukseni. Ja voinkin seuraavaksi kertoa, että muuntelu tässä lajissa on ihan hurjan hankalaa. Vaihtoehtoina ovat lähinnä a) kamala, b) vielä kamalampi, c) tunnistamaton mutta mahdollisesti vielä syömäkelpoinen (pimeässä ja yksin) ja joissain tapauksissa d) joku muu, mikä, kun sanat eivät enää riittäneet.
Aloin muistella (siinä laulamiskiireitteni ohella) kaukaista 80-lukua, jolloin mummin luona ahkerasti paistettiin. Toiset ahkerammin kuin toiset, sanoisin että omalla kohdalla oli hieno saldo kaksi piirakkaa per paistokerta. Silloin oli tapana että mummi hoiteli kuorien teon ja rypytyksen ja pappa oli siinä välissä puurovastaavana. Ja kuinka ollakaan, jostain takavasemmalta tuli mieleen mummin lausahdus ihan tästä muutaman vuoden takaa tätä idylliä rikkomaan. Sanatarkasti en sitä muista, mutta sisällön pointti oli se, ettei ole tullut juuri leivottua, kun pappa ei ole enää hoitamassa puurohommia. Ahaa! Oivallus! Karjalanpiirakan syvin olemus ei olekaan siis rypyissä vaan täytteen asettelussa! Harmi vaan, että olin tähän päätelmään päästessäni hassannut jo kaikki kuorilettuset, joten en päässyt vielä suorittamaan käytännön harjoituksia. Ensi kerralla siis. Jos vielä tunnen itseni yhtä valaistuneeksi.
Ja niin tosiaan, aiheesta seuraavaan, löysin vihdoin kuvan niistä punaisista ratsastussaappaista, joista olen ehkä joskus ohimennen maininnut. Kyseessä siis on Tretornin eka ja toistaiseksi ainoa saapasmalli, tällainen:
Voiko itseään kunnioittava ratsastaja ajatella pukeutuvansa muunlaisiin saappaisiin? Enpä usko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti