Piraattien päiväohjelma

Olipa kerran merirosvojuhlat.

Merirosvojuhlissa tarjottiin vieraille erityista piraattijuomaa, joka teki juomareista superpiraatteja. Superpiraateilla on käsittämättömiä superkykyjä. He osaavat esimerkiksi löytää aarteita tuhansia vuosia vanhoista merirosvokartoista, kiivetä köysiä pitkin, tehdä voltteja ja kuperkeikkoja ja juoda rommia tulematta humalaan.

Anno 2007:




En ole vielä laskenut mustelmia.
Kiitoksia kuvaajalle erityisesti kaikenkertovan ilmeen taltioinnista.

15 minutes in fame.

YleX Aamu perjantaina:

Eduskuntatalon lisärakennuksen yhdenistuttavalla penkillä suutelointi TOP4 (Outi. Vehmaa 12.10)

Ilellä oli eduskuntatalon lisärakennuksen suihkulähteen äärellä sijaitsevilla penkeillä suoritettavien romantillisien eleiden täytäntöönpanoon liittyviä huolia. Aihe oli niin riipaiseva, että lista muodostui saman tien. Vaikka en näin maalaistolliaisena tiedä paljoakaan kyseessä olevien penkkien ulkomuodosta, tiedän sentään jotain suuteloinnista. Go, Ile, go! Näillä ohjeilla ohituskaistaa taivaaseen!

1. Ajatus

Suuteloinnin ujoimmille suunnattu muoto, joskin tokihan suutelointiajatuksetkin voivat olla perin rohkeita ja tajunnanräjäyttäviä. Ehdottomasti myöskin kätevää, tähän ei tarvita edes avustajaa.

2. Etä

Koska penkkejä on useita ja ne ovat sopivin välimatkoin toisistaan, tämä on kuin luotu eduskunnan lisärakennuksen penkeillä toimitettavaksi. Avustaja asetetaan penkille istumaan ja itse sijoittaudutaan seuraavalle penkille. Ja toimeen! Tunnetaan myös nimellä lentosuukko.

3. Jono

Ihmistieteen perusteet: kahden jalkapohjan ala on yhtä suuri kuin yhden kankun. Tarkoittaa sitä, että yhden keskikokoisen ahterin paikalle mahtuu seisaalleen kaksi henkilöä. Otetaan siis jälleen avustaja, sijoitetaan hänet seisaalleen penkille ja asetutaan viereen seisomaan. Suutelointietäisyys mitä mainioin ja riippuen siitä jonottaako samaan vai eri suuntaan voidaan näppärästi säädellä hiusten määrää suussa.

4. Pino

Kaikki kätevimmät asiat ovat olleet kautta aikain pinottavissa: koulun ruokalan jakkarat, pakastusrasiat, juomalasit. Nyt myös suuteloitsijat. Asettele avustaja istumaan penkille, pinoa itsesi päälle. Pinotyyppinen suutelointi myöskin tuo erityistä läheisyyttä toimitukselle, lienee jopa romantillisin listatuista muodoista.

Selkä selkää vasten.

Hyvää päivää, tänään ei ole keskiviikko vaan tiistai.

Ihme, on hiljaista. Viime viikko ja vielä tämä kuluvakin ovat olleet niin täynnä tekemistä ja juoksemista ja toimimista ja kuuntelemista ja pohtimista ja askarointia, että myöhään eilen illalla, kun ryömin lopulta peiton alle, oli koko pää ihan sekaisin ja korvat niin täynnä puhetta, etten ollut kuulla omia ajatuksiani. Aamulla väsytti niin että olin alkaa itkeä kun herätyskello soi, mutta päivä osoittautui vallan mukavaksi; vaihtelun vuoksi lennähdin toiseen kohtaan työmaata tekemään toista asiaa ja sellainenhan virkistää.

Viime viikko puolestaan oli töissä aivan puuta heinää, ihan molempien sanojen varsinaisessa merkityksessä. Syystöitä, niitä riittää. Kiltti isä kiltin veljensä kanssa oli koko viikon kylässä ja perjantaina oli tulevassa autotallissa jo katto paikallaan. Enää puuttuvat seinät, mutta sehän nyt on vain hienosäätöä. Illat hupenivat työmaalla assisteeratessa (vaikka eipä minusta tainnut järin suurta apua olla) ja pötyä pöytään keksiessä. En ymmärrä, miten sitä on johonkin maailman aikaan ruokittu joukkuekaupalla työmiehiä, minulla oli täysi tekeminen kahdessakin. Aavistan, etten ole tyyppiä "suurperhe".

Lauantaina olin pitkästä aikaa ratsailla, Entin, Pirren ja tämän iloisen mustan mummohevosen kanssa. Tehtiin vähän pidempi lenkki, kun sää kerrankin oli hieno ja aikaakin löytyi. Seurauksena sisäreidet huusivat hoosiannaa ja hallelujaa ja muita raamatunlauseita seuraavana aamuna ja ahteriin sain bonuksena asiaankuuluvat hiertymät. Pitäisi ehkä yrittää saada tuosta harrastuksesta aavistuksen säännöllisempää, kun nykyään jokainen kerta enimmäkseen rampauttaa. Ha ha haa, Outi kävelee kuin ankka.

Viikonloppuna juhlittiin myös perinteikkäästi Mintunpäivää. Perinteitä jouduttiin tosin hieman ensin luomaan, koska kyseenomaista päivää ei ollakaan ennen muistettu juhlia. Yhtä kaikki, nostimme minttumaljoja ja puhalsimme kakun kynttilät ja otimme valokuvia. Sitten Pirre teki takkaan tulen ja kuuntelimme CMX:n Ruosteen ("savu nuolee raunioita...") paloautojen ajaessa ohi. Tämän jälkeen seurasi muutama kierros tiivistunnelmaista inkkaripokkaa, jonka jälkeen totesimme olevamme valmiit kohtaamaan paikallisväestön edustajia Vehmaan parhaassa menomestassa, Ristentorpassa. Kohtaaminen sujui varmaankin hyvin. Palaamme asiaan ensi vuoden Mintunpäivänä.

Takaisin ihmeeseen nimeltä hiljaisuus. Juttelin sunnuntaina pitkään tuttavani kanssa ja vaikken ihan tiedä, osasinko olla avuksi, meni eilinen päivä melkeinpä kaikesta siitä puhumastani ja kuuntelemastani toipuessa. Valtava määrä sanoja, päällä meni viime ja sitä edeltävä yö niitä järjestellessä ja luulenpa että ensi yöksikin jäi alitajunnalle askarreltavaa. Leikkaa, liimaa. Nyt ei sentään enää kuulu jatkuva kohina korvissa, mutta täysin yllättäviä muistoja hypähtelee mieleen. Pientä ylikuormitusta havaittavissa.

Takassa palaa tuli. Irina lauloi tänään:

Selkä toisen selkää vasten
tuntea voi toisenkin katseen
Kaksin voimme nähdä kaiken
mitä yksin ei nähdä voi
Kukaan yksin ei nähdä voi.

Kuhaa.

Tänään oli töissä lounaaksi kuhaa. Ruoto tarttui kurkkuun, tietenkin.

Maa nimeltä Laukaa

Istun sohvalla ja uhmaan luonnonvoimia. Viime kerralla kun ukkosti, salama rikkoi modeemin.

Terveisiä Laukaasta, ruskaretki suoritettu. On se vaan kaukana, hiisi vieköön. Kyllä viidessä tunnissa on ihmisellä ajamista. Ruska oli tästä huolimatta erinomaisen kaunis, tutut lenkkipolut pehmeitä ja äidin lihapadat täysin maineensa veroisia. Hyvä mieli tuli.

Juoksukausi on nyt virallisesti avattu. Katson nyt olevani tervehtynyt tarpeeksi flunssan ja viruksen jäljiltä, ja koska veriarvotkin tosiaan olivat jo kelvolliset (tosin kontrollihan on vasta ensi viikolla, mutta ei huomioida sitä nyt), vedin rohkeasti toissapäivänä lenkkitossut taasen jalkaan. Joo-o, kyllähän sen parin kuukauden tauon ikävästi huomaa. Tarjolla oli hidasta tempoa yhdistettynä korkeaan sykkeeseen sekä nopeampaa tempoa yhdistettynä vielä korkeampaan sykkeeseen. Onneksi ei ollut sykemittari mukana, se olisi varmaan syttynyt palamaan. Mutta kyllä se tästä taas lähtee! Kevätpuolella oli puhe harkita jotain tervehenkistä juoksutapahtumaa Pirren seurassa, mieluusti ennen työkauden alkua. Viime kesänähän saimme jo selville, että helteessä vietetyn työpäivän jälkeen motivaatio treenata maratonille on hieman vähissä. Saati juosta se riivatun 40 kilometriä rippeineen samassa helteessä. Täytyykin ottaa asiaksi surffata netistä joku mukavan kuuloinen kisapäivä kevääksi.

Tiistaina puolestaan tulee kasa puutavaraa Keski-Suomesta. Sitä ennen elikkäs huomenna tulevat iskä, iskän veli ja kattopellit. Tästä kaikesta olisi tarkoitus muodostua rakennustyömaa, tavoitteena saada autotallin katto harjaan perjantaina. Torstaina vietin viihteellisen kaksituntisen seuraten puutavaran pakkaamista rekka-auton kyytiin, ne kun tulevat ammattikoulun kuljetuksena, ikään kuin harkkatyönä. Kolme kaverusta kasasi kuorman (ehkä hieman vaihtelevalla menestyksellä, mutta kasasi kuitenkin) enkä minä heilauttanut sormeanikaan. Näin niitä autotalleja rakennetaan.

"You will do foolish things...

...but do them with enthusiasm."

Hyvää kesälomaa Outille! Tänään on jo tiistai, enkä ole vielä kertaakaan lomallani loikoillut rannalla, uiskennellut meressä, jonottanut jäätelökiskalla, kironnut auton mitätöntä tuuletinta, syönyt liikaa mansikoita tai valvonut pitkälle valoisaan yöhön. Joo, joskus vielä hankin työn, jossa kesälomat pidetään kesällä.

Terveisiä Jämin metsistä. Uskomatonta, löydettiin kaikki rastit joita etsittiinkin! Outin ja Pirren suunnistuskoulu, osa 1:

1. Lähtö. "Katotaan nyt ensin mihin suuntaan nuo muut lähtee juoksemaan." Koskaan ei kannata paljastaa vastustajalle aukkoja kartan- tai/ja kompassinkäyttötaidoissa.
2. Reittisuunnittelu. Ensin katsotaan, löydetäänkö eka rasti. Sitten mennään suolle. Siinä tärkeimmät.
3. Kivi-paperi-sakset. Toimii aina yhtä varmasti.
4. "Mun mielestä me ollaan nyt tässä, mutta voidaan me olla jossain muuallakin." Turha niuhotus ei tuo voittoa.
5. Evästauot. Jos repussa ei ole vähintään menninkäisen voimajuomaa, juustovoileipiä, välipalakeksejä, suklaamuffinsseja, suklaapatukoita, suklaalevyjä ja mustikkakeittoa, on turha kuvitella edes yrittävänsä.
6. Kellonkäyttö (johon Outi on viimeaikoina erityisesti perehtynyt). "Nyt kävellään viisi ja puoli minuuttia ja sitten käännytään oikealle", ja suoraan rastille.
7. Suo. "Tänne on nyt merkitty vaikeakulkuinen suoalue, mutta eihän tää nyt kovin pahalta vaikuta." Kaksi tuntia myöhemmin: "...."
8. Sukat. "Nää on ollu mulla jalassa jo viisi minuuttia ja nää tuntuu vieläkin tosi hyviltä!" Pirre vannoo välineurheilun nimeen.
9. Leimaus rasteilla. "Olisi tietty voinut kysyä lähdössä, miten näitä leimauskortteja käytetään..." Todisteeksi rastien löytämisestä voi sitten vaikkapa ottaa kuvan jokaisesta käydystä rastista. Ei siitä mitään hyötyä ole, mutta kirvoittaa ainakin kohtalaisen epäuskoisia ilmeitä järjestäjien kasvoille, kun tästä agenttitempusta kertoo maalissa.
10. Maali. "Ette kyllä ikinä usko, mutta menitte suoraan kärkeen!!" Johtui lähinnä siitä, että meitä ennen oli maaliin tullut vain yksi keskeyttänyt joukkue. Mutta ah, se häviävän hetken kestänyt huuma...

Joo-o, mikä jalo laji. Ensi vuonna ei sitten enää anneta armoa kanssakilpailijoille, vaan kiskotaan mekin trikoot jalkaan ja näytetään niille, mistä on vehmaalaiset tehty.

Ohi syyskuun, läpi repalaisen lokakuun

Ja marraskuu on vasta tulossa!
Neljän kuukauden radiohiljaisuus on nyt päättynyt.

Maraton juostu, check. Kuten aiemmin mainittu, lahjattomat treenaa.
Herra X, palttua, check.
Herrat Y ja Z, palttua, check.
Pori Jazz, öööö, "check".
Kesäloma 3 päivää, check.
Ensimmäiset koulukisat, check.
Viimeiset koulukisat, check.
Unikeon juoksu, Naantali, check. Sain kaksi mitalia, jotten pahoittaisi mieltäni, koska olin viimeinen maalissa.

Joo-o, näyttää vahvasti siltä, että olen sittenkin tehnyt jotain kesän mittaan, vaikka juuri tuumiskelinkin, että taisi taas huiskahtaa muutama kuukausi niinkin hurjissa aktiviteeteissä kuin nukkuen ja töitä tehden. Eihän tuo lista kovin vaikuttava toki ole, mikä tietenkin johtuu siitä, että ihan oikeasti olen viimeisen kolme kuukautta lähinnä nukkunut ja nukkunut ja vain herännyt välillä käväisemään töissä tai verikokeissa. Lähinnä siis ohi heinäkuun, läpi repaleisen elokuun, sillä juuri tänään juttelin terveyskeskuksen kanssa ja sain tietää, että olivat arponeet minulle jo astetta paremmat veriarvot, aletaan olla enimmäkseen siis jo viitearvojen sisäpuolella. Syyskuu näyttää siis kaikessa pimeydessään arveluttavan valoisalta; tässähän täytyy alkaa pian keksiä uusia päättömyyksiä, kun kerran on hereillä!

Tapahtunut siis tähän mennessä:
Juoksutreenithän menivät aivan päin kuusikkoa, kuten kaikki jo tietävät. No, ei se mitään, Tuksholma, Oslon pääkaupunki kutsui Outia ja ystäväänsä Pirreä, jotka pakkasivat reput pullolleen lenkkareita ja pähkinöitä ja suklaata ja lähtivät "shoppailemaan" viikonlopuksi, kuten retkestä virallisesti tiedotettiin. Kaikki sujui mitä parhaimmin, jos nyt ei lasketa sitä, että ilmeni ettei Outi osaakaan käyttää kelloa ja myöhästyi 20 kilometrin väliajalta kiusalliset kaksi minuuttia jäätyään notkumaan edelliselle tankkauspisteelle. Matka siis katkesi siihen, mutta Pirre, joka keskittyi vähemmän kilpailunjärjestäjän tarjoamiin kulinaristisiin elämyksiin ja enemmän itse juoksemiseen, suoriutui hienosti maaliin saakka.

Kokemuksesta viisastuneena ja aavistuksen verran mahdollisesti sisuuntuneenakin Outi kuitenkin samalta istumalta vaati revanssia, johon tarjoutuikin mahdollisuus kolmea viikkoa myöhemmin Turun vehreissä maisemissa. Kellonkäytön kanssa oli edelleen hienoisia vaikeuksia ja neiti oli myöhästyä tällä kertaa jo startista. Onneksi käytössä oli aikaa nopeampi volkkari, raskas kaasujalka ja paatunut ammattikuski, ja niin saatiin Asicsit ajoissa liikkeelle. Ja maaliin asti! Hahaa, tehtävä suoritettu!

Näin siis yksi raksi lisää ennen kuolemaa tehtävien asioiden listalle. Toinen voitaneen merkitä onnistuneesta debyytistä kouluareenoilla Höpö-hepan kanssa, joskin toistaiseksi näyttää siltä, että yhteinen uramme oli siinä. Lyhytkestoinen ja voitokas, en paremmin sano. Tunnetustihan on parasta lopettaa silloin, kun vielä on huipulla. Ja kun on vielä hauskaa.

Koulukenttien superkaksikko tarkkailee, ettei kukaan saa hienompaa rusettia.

Pori Jazz puolestaan tarjoili tänä vuonna lähinnä sitä poria, jazz-osasto jäi vanhan tutun kaavan mukaisesti hitusen vähemmälle. Olutta sen sijaan oli riittävästi, samoin kuin hyvää seuraa ja auringonpaistetta. Ja mitä muuta sitä nyt nainen osaakaan toivoa? Korkeintaan dimangeja sormiinsa!

Jep jep, ja vielä ne ihmissuhteet. Voi veljet. Lyhyestä virsi kaunis. Lokakuussa voisi mennä treffeille, muttei ainakaan ennen.

Huomenna puolestaan järjestetään Suomen ensimmäinen täysimittainen rogaining-kisa. Pakkailin juuri tavaroita valmiiksi, osan sain jo reppuun asti. Suklaata on ja finrexiniä, ja naapurin mamma oli leiponut myös pullaa. Ei jää ainakaan eväistä kiinni. Muusta en sitten mene lupaamaan... Tavoitteena on löytää yksi rasti, mutta hätätilanteessa riittää, jos löydetään takaisin maaliinkin. Kahdeksan tunnin sarjaan rohkeasti lähdettiin, kun en keväällä tiennyt ilmoittautuessa, että aion olla kisaa edeltävät kaksi viikkoa flunssassa ja sitä edelliset pari kuukautta muuten vaan kipeänä. No, ei pidä antaa pikkuasioiden lannistaa. Suunnistustausta sentään on (loistava), Pirre on käynyt oravapolulla vuonna 80-jotain ja minäkin olen suunnistanut tokaluokalla koulussa. No, kaikkihan sen nyt tietävät, että aurinko laskee kaakkoon ja tuuli johtuu siitä että puut heiluvat, eli ei tässä ihan ummikkona olla lähdössä. Eränkäynti on enemmänkin veressä. Siksi otetaan ekstrapaketti laastaria mukaan.