Istun sohvalla ja uhmaan luonnonvoimia. Viime kerralla kun ukkosti, salama rikkoi modeemin.
Terveisiä Laukaasta, ruskaretki suoritettu. On se vaan kaukana, hiisi vieköön. Kyllä viidessä tunnissa on ihmisellä ajamista. Ruska oli tästä huolimatta erinomaisen kaunis, tutut lenkkipolut pehmeitä ja äidin lihapadat täysin maineensa veroisia. Hyvä mieli tuli.
Juoksukausi on nyt virallisesti avattu. Katson nyt olevani tervehtynyt tarpeeksi flunssan ja viruksen jäljiltä, ja koska veriarvotkin tosiaan olivat jo kelvolliset (tosin kontrollihan on vasta ensi viikolla, mutta ei huomioida sitä nyt), vedin rohkeasti toissapäivänä lenkkitossut taasen jalkaan. Joo-o, kyllähän sen parin kuukauden tauon ikävästi huomaa. Tarjolla oli hidasta tempoa yhdistettynä korkeaan sykkeeseen sekä nopeampaa tempoa yhdistettynä vielä korkeampaan sykkeeseen. Onneksi ei ollut sykemittari mukana, se olisi varmaan syttynyt palamaan. Mutta kyllä se tästä taas lähtee! Kevätpuolella oli puhe harkita jotain tervehenkistä juoksutapahtumaa Pirren seurassa, mieluusti ennen työkauden alkua. Viime kesänähän saimme jo selville, että helteessä vietetyn työpäivän jälkeen motivaatio treenata maratonille on hieman vähissä. Saati juosta se riivatun 40 kilometriä rippeineen samassa helteessä. Täytyykin ottaa asiaksi surffata netistä joku mukavan kuuloinen kisapäivä kevääksi.
Tiistaina puolestaan tulee kasa puutavaraa Keski-Suomesta. Sitä ennen elikkäs huomenna tulevat iskä, iskän veli ja kattopellit. Tästä kaikesta olisi tarkoitus muodostua rakennustyömaa, tavoitteena saada autotallin katto harjaan perjantaina. Torstaina vietin viihteellisen kaksituntisen seuraten puutavaran pakkaamista rekka-auton kyytiin, ne kun tulevat ammattikoulun kuljetuksena, ikään kuin harkkatyönä. Kolme kaverusta kasasi kuorman (ehkä hieman vaihtelevalla menestyksellä, mutta kasasi kuitenkin) enkä minä heilauttanut sormeanikaan. Näin niitä autotalleja rakennetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti