Ohi syyskuun, läpi repalaisen lokakuun

Ja marraskuu on vasta tulossa!
Neljän kuukauden radiohiljaisuus on nyt päättynyt.

Maraton juostu, check. Kuten aiemmin mainittu, lahjattomat treenaa.
Herra X, palttua, check.
Herrat Y ja Z, palttua, check.
Pori Jazz, öööö, "check".
Kesäloma 3 päivää, check.
Ensimmäiset koulukisat, check.
Viimeiset koulukisat, check.
Unikeon juoksu, Naantali, check. Sain kaksi mitalia, jotten pahoittaisi mieltäni, koska olin viimeinen maalissa.

Joo-o, näyttää vahvasti siltä, että olen sittenkin tehnyt jotain kesän mittaan, vaikka juuri tuumiskelinkin, että taisi taas huiskahtaa muutama kuukausi niinkin hurjissa aktiviteeteissä kuin nukkuen ja töitä tehden. Eihän tuo lista kovin vaikuttava toki ole, mikä tietenkin johtuu siitä, että ihan oikeasti olen viimeisen kolme kuukautta lähinnä nukkunut ja nukkunut ja vain herännyt välillä käväisemään töissä tai verikokeissa. Lähinnä siis ohi heinäkuun, läpi repaleisen elokuun, sillä juuri tänään juttelin terveyskeskuksen kanssa ja sain tietää, että olivat arponeet minulle jo astetta paremmat veriarvot, aletaan olla enimmäkseen siis jo viitearvojen sisäpuolella. Syyskuu näyttää siis kaikessa pimeydessään arveluttavan valoisalta; tässähän täytyy alkaa pian keksiä uusia päättömyyksiä, kun kerran on hereillä!

Tapahtunut siis tähän mennessä:
Juoksutreenithän menivät aivan päin kuusikkoa, kuten kaikki jo tietävät. No, ei se mitään, Tuksholma, Oslon pääkaupunki kutsui Outia ja ystäväänsä Pirreä, jotka pakkasivat reput pullolleen lenkkareita ja pähkinöitä ja suklaata ja lähtivät "shoppailemaan" viikonlopuksi, kuten retkestä virallisesti tiedotettiin. Kaikki sujui mitä parhaimmin, jos nyt ei lasketa sitä, että ilmeni ettei Outi osaakaan käyttää kelloa ja myöhästyi 20 kilometrin väliajalta kiusalliset kaksi minuuttia jäätyään notkumaan edelliselle tankkauspisteelle. Matka siis katkesi siihen, mutta Pirre, joka keskittyi vähemmän kilpailunjärjestäjän tarjoamiin kulinaristisiin elämyksiin ja enemmän itse juoksemiseen, suoriutui hienosti maaliin saakka.

Kokemuksesta viisastuneena ja aavistuksen verran mahdollisesti sisuuntuneenakin Outi kuitenkin samalta istumalta vaati revanssia, johon tarjoutuikin mahdollisuus kolmea viikkoa myöhemmin Turun vehreissä maisemissa. Kellonkäytön kanssa oli edelleen hienoisia vaikeuksia ja neiti oli myöhästyä tällä kertaa jo startista. Onneksi käytössä oli aikaa nopeampi volkkari, raskas kaasujalka ja paatunut ammattikuski, ja niin saatiin Asicsit ajoissa liikkeelle. Ja maaliin asti! Hahaa, tehtävä suoritettu!

Näin siis yksi raksi lisää ennen kuolemaa tehtävien asioiden listalle. Toinen voitaneen merkitä onnistuneesta debyytistä kouluareenoilla Höpö-hepan kanssa, joskin toistaiseksi näyttää siltä, että yhteinen uramme oli siinä. Lyhytkestoinen ja voitokas, en paremmin sano. Tunnetustihan on parasta lopettaa silloin, kun vielä on huipulla. Ja kun on vielä hauskaa.

Koulukenttien superkaksikko tarkkailee, ettei kukaan saa hienompaa rusettia.

Pori Jazz puolestaan tarjoili tänä vuonna lähinnä sitä poria, jazz-osasto jäi vanhan tutun kaavan mukaisesti hitusen vähemmälle. Olutta sen sijaan oli riittävästi, samoin kuin hyvää seuraa ja auringonpaistetta. Ja mitä muuta sitä nyt nainen osaakaan toivoa? Korkeintaan dimangeja sormiinsa!

Jep jep, ja vielä ne ihmissuhteet. Voi veljet. Lyhyestä virsi kaunis. Lokakuussa voisi mennä treffeille, muttei ainakaan ennen.

Huomenna puolestaan järjestetään Suomen ensimmäinen täysimittainen rogaining-kisa. Pakkailin juuri tavaroita valmiiksi, osan sain jo reppuun asti. Suklaata on ja finrexiniä, ja naapurin mamma oli leiponut myös pullaa. Ei jää ainakaan eväistä kiinni. Muusta en sitten mene lupaamaan... Tavoitteena on löytää yksi rasti, mutta hätätilanteessa riittää, jos löydetään takaisin maaliinkin. Kahdeksan tunnin sarjaan rohkeasti lähdettiin, kun en keväällä tiennyt ilmoittautuessa, että aion olla kisaa edeltävät kaksi viikkoa flunssassa ja sitä edelliset pari kuukautta muuten vaan kipeänä. No, ei pidä antaa pikkuasioiden lannistaa. Suunnistustausta sentään on (loistava), Pirre on käynyt oravapolulla vuonna 80-jotain ja minäkin olen suunnistanut tokaluokalla koulussa. No, kaikkihan sen nyt tietävät, että aurinko laskee kaakkoon ja tuuli johtuu siitä että puut heiluvat, eli ei tässä ihan ummikkona olla lähdössä. Eränkäynti on enemmänkin veressä. Siksi otetaan ekstrapaketti laastaria mukaan.