When you try your best but you don't succeed
When you get what you want but not what you need
When you feel so tired but you can't sleep
Stuck in reverse
And the tears come streaming down your face
When you lose something you can't replace
When you love someone but it goes to waste
Could it be worse?
Lights will guide you home
And ignite your bones
And I will try to fix you
And high up above or down below
When you're too in love to let it go
But if you never try you'll never know
Just what you're worth
Lights will guide you home
And ignite your bones
And I will try to fix you
Tears stream down your face
when you lose something you cannot replace
Tears stream down your face
And I...
Tears stream down your face
I promise you I will learn from my mistakes
Tears stream down your face
And I...
Lights will guide you home
And ignite your bones
And I will try to fix you
Coldplay: Fix you
torstai 27. joulukuuta 2007
Korjailua.
maanantai 17. joulukuuta 2007
Tee-se-itse-joulu.
Neiti tarhurin hiljainen maailma. Edelleenkään ei oikein kuulu mitään, ei oma eikä muiden ääni. Väsyttää. Ja ennen kaikkea nyppii olla kipeänä. Kuka pöljä keksi sairastumisen, huono keksintö.
Olin tänään vastoin kaikkia ohjeita ja toipumissuunnitelmiani ulkoiluttamassa tuttavani suomenhevospalleroa. Voi veljet, se on sitten syötävän suloinen olento! Pieni ja pörröinen ja iso valkoinen tukka, naama alituiseen virneessä. Olin sen kanssa eka kertaa aivan kaksin metsäretkellä, viime kerralla meillä oli Pirre tammansa kanssa vetoapuna. Sain välittömästi pahan ihmishahmon leimaan otsaani (pörriäinen loi minuun tuon tuostakin synkkääkin synkeämpiä katseita), kuinka kehtaan viedä pienen avuttoman eläimen tällaiseen julmaan maailmaan, jossa on kaikkea mieltä järkyttävää ja äärimmäisen vaarallista, kuten postilaatikoita, aitoja, puupinoja ja traktoreiden peräkärryjä. Otus oli sydänjuuriaan myöten loukkaantunut, pörähteli ja hiiviskeli, mutta selviytyi kuitenkin voittajana tästä ääriolosuhteissa suoritetusta seikkailusta. Huomenna uudestaan, mitähän se siihen sanoo...
Pitäisi tässä ruveta perehtymään aiheeseen nimeltä joulu. Verhojen ripustusta, lahjojen paketointia (ne on kaikki hankittu, eikä vielä ole edes aatto, jesssh), jotain koristeitakin voisi asentaa paikalleen, jos sellaisia sattuisi löytämään. Kenkähyllykön voisi nostaa suosiolla väliaikaisesti takaisin eteiseen, kun ei tuo seinien maalaaminen varmaan ennen joulua edisty, jos nyt sitten sen jälkeenkään. Saisi eteiseenkin jonkun kynttilän valoa näyttämään. Ulkovaloja en laita koska ne eivät edes toimineet, joten pysyköön pimeys pimeytenä. Kukapa tuota märkää pihakalliota tahtoisikaan valaista. Kyntteliköt ovat sen sijaan jo ikkunoissa! Vähänkö oon kaikkien Vehmaan mummojen suosikki nyt kun asettelin söpösti kynttilät kaikille raitin puolen ikkunoille. Lattioiden ja ikkunoiden puunaamisesta ja muusta sellaisesta olen suosiolla tämän vuoden osalta luopunut, enköhän ole ihan hyvä kristitty vaikka vähän lintsaisinkin siivouksesta. Kukat sentään kastelin, peikonlehti näyttikin olevan jo hieman heikossa hapessa. Pitäisi ehkä näin puutarhurina yrittää hieman panostaa viherkasvienkin hyvinvointiin. Ehkä teen sen ainakin jättämällä joulukuusen metsään. Toivottavasti Pirre ei tänä vuonna huijaa minua ottamaan omaa kuustaan, viime vuonnakin se kaatui heti ensimmäisessä mahdollisessa myrskyssä, vaikka kiltti isä sen tiukasti oli terassiin kiinni naulannut (kuusen paikkahan siis ei ole missään tapauksessa sisällä olohuoneen keskellä koristeltuna lahjoja juurellaan).
Eli tulta takkaan ja lahjapaperia esille. Näyttää idylliseltä, jos ei muuta. Jos ei onnistu, siirrän lahjat takkaan ja vietän lopun illan suklaata syöden.
Olin tänään vastoin kaikkia ohjeita ja toipumissuunnitelmiani ulkoiluttamassa tuttavani suomenhevospalleroa. Voi veljet, se on sitten syötävän suloinen olento! Pieni ja pörröinen ja iso valkoinen tukka, naama alituiseen virneessä. Olin sen kanssa eka kertaa aivan kaksin metsäretkellä, viime kerralla meillä oli Pirre tammansa kanssa vetoapuna. Sain välittömästi pahan ihmishahmon leimaan otsaani (pörriäinen loi minuun tuon tuostakin synkkääkin synkeämpiä katseita), kuinka kehtaan viedä pienen avuttoman eläimen tällaiseen julmaan maailmaan, jossa on kaikkea mieltä järkyttävää ja äärimmäisen vaarallista, kuten postilaatikoita, aitoja, puupinoja ja traktoreiden peräkärryjä. Otus oli sydänjuuriaan myöten loukkaantunut, pörähteli ja hiiviskeli, mutta selviytyi kuitenkin voittajana tästä ääriolosuhteissa suoritetusta seikkailusta. Huomenna uudestaan, mitähän se siihen sanoo...
Pitäisi tässä ruveta perehtymään aiheeseen nimeltä joulu. Verhojen ripustusta, lahjojen paketointia (ne on kaikki hankittu, eikä vielä ole edes aatto, jesssh), jotain koristeitakin voisi asentaa paikalleen, jos sellaisia sattuisi löytämään. Kenkähyllykön voisi nostaa suosiolla väliaikaisesti takaisin eteiseen, kun ei tuo seinien maalaaminen varmaan ennen joulua edisty, jos nyt sitten sen jälkeenkään. Saisi eteiseenkin jonkun kynttilän valoa näyttämään. Ulkovaloja en laita koska ne eivät edes toimineet, joten pysyköön pimeys pimeytenä. Kukapa tuota märkää pihakalliota tahtoisikaan valaista. Kyntteliköt ovat sen sijaan jo ikkunoissa! Vähänkö oon kaikkien Vehmaan mummojen suosikki nyt kun asettelin söpösti kynttilät kaikille raitin puolen ikkunoille. Lattioiden ja ikkunoiden puunaamisesta ja muusta sellaisesta olen suosiolla tämän vuoden osalta luopunut, enköhän ole ihan hyvä kristitty vaikka vähän lintsaisinkin siivouksesta. Kukat sentään kastelin, peikonlehti näyttikin olevan jo hieman heikossa hapessa. Pitäisi ehkä näin puutarhurina yrittää hieman panostaa viherkasvienkin hyvinvointiin. Ehkä teen sen ainakin jättämällä joulukuusen metsään. Toivottavasti Pirre ei tänä vuonna huijaa minua ottamaan omaa kuustaan, viime vuonnakin se kaatui heti ensimmäisessä mahdollisessa myrskyssä, vaikka kiltti isä sen tiukasti oli terassiin kiinni naulannut (kuusen paikkahan siis ei ole missään tapauksessa sisällä olohuoneen keskellä koristeltuna lahjoja juurellaan).
Eli tulta takkaan ja lahjapaperia esille. Näyttää idylliseltä, jos ei muuta. Jos ei onnistu, siirrän lahjat takkaan ja vietän lopun illan suklaata syöden.
perjantai 14. joulukuuta 2007
Toipumisia.
Flunssa, joka ei tullut kello kaulassa.
Vitsit, tänä syksynä ei ole tainnut olla ainuttakaan nuhaa, flunssaa, yskää tai muuta räkätautia, jota en olisi saanut. Joo-o, opiskelin netistä (tässä kun olen hyvin ehtinyt surffata puoli nettiä, sen verran on tullut kuumepäissä sohvaa kulutettua) että veriarvojen alhaisuus johtaa kehon puolustuskyvyn heikkenemiseen, mutta oikeasti, kamoon. Ei ne nyt kovin alhaalla olleet, onkos tämä nyt pientä liioittelua?! Viimeisin flunssa tuli viikonloppuna, ilmeisesti pitkäkestoisen Turussa rilluttelun seurauksena. Ihan käytännön neuvona jatkoa ajatellen, se softshelltakki kannattaa kyllästää siten, että se tosiaan pitää sitä vettä, jos sitä meinaa sateella käyttää. Hienoa, kun on tollaisia teknisiä vaatekappaleita, jotka ajavat ihmisen hetkessä perikatoon.
Olin tiistaina tekemässä tokaa kertaa hieman tallia tuttavani luona, jossa olen luvannut autella toisinaan tässä lomailuni ratoksi. Siinä kakkaa mättäessä tuli hieman hassu olo ja *ploks* meni toinen korva lukkoon. Voin kertoa, että tällainen äkillinen kuulon aleneminen johtaa todella tehokkasti siihen, että tuntee itsensä hyvin, hyvin idiootiksi. Keskustelu tästä eteenpäin on ollut mun puolelta aika "MITÄ?"- painotteista, ja illan ratsastustunnilla, jolle tokikin koin olevani edelleen tarpeeksi terve osallistumaan (perusteellisen douppaamisen jälkeen, tosin) venyin suorastaan hämmästyttäviin suorituksiin. Ei, ei oikeaa laukkaa, ei sillä pitkällä sivulla, eikä oikeastaan edes nyt. Terhin muutoin niin perin kantava ääni vaimeni kerrankin tasaiseksi huminaksi maneesiin.
Tästä olisi jo pitänyt pystyä päättelemään, että saattaisi olla syytä käydä näyttämässä naamaansa paikalliselle lääkärille (varsinkin kun kuulo katosi seuraavana päivänä toisestakin korvasta), mutta perinteiseen "kyllä tämä nyt tästä menee varmasti pian ohi" -tapaan vitkuttelin vielä eiliseen asti. Tällöin ei Vehmaalla ollut enää päivystysaikoja tarjolla, "Ei täällä nyt ole lääkäreitäkään paikalla", neuvoi ystävällinen hoituri puhelimessa, "Eikä oikeastaan kannata soittaa huomennakaan." Joo. Tutustumisretki Ukiin yhteispäivystykseen siis ohjelmassa. Päivystävä lääkäri (nuori ja komea tietenkin, mistä ne oikein ottavat aina päivystyksiin niitä?) löysi toisesta korvasta tavallisen tulehduksen ja toisesta "OHO":n (viisaasti jätin kysymättä tarkemmin) ja havaittuaan mun silmät enemmän punaisiksi kuin sinisiksi tulkitsi nekin tulehtuneiksi. Eli siis kotiin tuliaisina kuorma antibiootteja ja buranaa ja toipumistoivotuksia. Ja takaisin sohvalle.
Tänään tuntuu jo siltä, että voisi tehdä muutakin kuin maata sohvalla ja odottaa iltaa. Antibiootit ilmeisesti tehoavat (tai sit se oli se kourallinen buranaa jonka huitaisin naamariin illalla ennen nukkumaanmenoa), koska olen alkanut jo kuulla asioita (niitäkin, joita myös muut kuulevat) ja loputon hakkaava yskä helpottaa (oikeasti, nyt tiedän, mistä termi "hakkaava" siihen on tullut, naapurit varmaan jo epäilevät että olen vihdoin alkanut tehdä sitä remonttia). Jesh, aika palata eloon. Taivassalossa on kai joulumarkkinat tänään, oh la la. Se on hyvä aloitus.
Vitsit, tänä syksynä ei ole tainnut olla ainuttakaan nuhaa, flunssaa, yskää tai muuta räkätautia, jota en olisi saanut. Joo-o, opiskelin netistä (tässä kun olen hyvin ehtinyt surffata puoli nettiä, sen verran on tullut kuumepäissä sohvaa kulutettua) että veriarvojen alhaisuus johtaa kehon puolustuskyvyn heikkenemiseen, mutta oikeasti, kamoon. Ei ne nyt kovin alhaalla olleet, onkos tämä nyt pientä liioittelua?! Viimeisin flunssa tuli viikonloppuna, ilmeisesti pitkäkestoisen Turussa rilluttelun seurauksena. Ihan käytännön neuvona jatkoa ajatellen, se softshelltakki kannattaa kyllästää siten, että se tosiaan pitää sitä vettä, jos sitä meinaa sateella käyttää. Hienoa, kun on tollaisia teknisiä vaatekappaleita, jotka ajavat ihmisen hetkessä perikatoon.
Olin tiistaina tekemässä tokaa kertaa hieman tallia tuttavani luona, jossa olen luvannut autella toisinaan tässä lomailuni ratoksi. Siinä kakkaa mättäessä tuli hieman hassu olo ja *ploks* meni toinen korva lukkoon. Voin kertoa, että tällainen äkillinen kuulon aleneminen johtaa todella tehokkasti siihen, että tuntee itsensä hyvin, hyvin idiootiksi. Keskustelu tästä eteenpäin on ollut mun puolelta aika "MITÄ?"- painotteista, ja illan ratsastustunnilla, jolle tokikin koin olevani edelleen tarpeeksi terve osallistumaan (perusteellisen douppaamisen jälkeen, tosin) venyin suorastaan hämmästyttäviin suorituksiin. Ei, ei oikeaa laukkaa, ei sillä pitkällä sivulla, eikä oikeastaan edes nyt. Terhin muutoin niin perin kantava ääni vaimeni kerrankin tasaiseksi huminaksi maneesiin.
Tästä olisi jo pitänyt pystyä päättelemään, että saattaisi olla syytä käydä näyttämässä naamaansa paikalliselle lääkärille (varsinkin kun kuulo katosi seuraavana päivänä toisestakin korvasta), mutta perinteiseen "kyllä tämä nyt tästä menee varmasti pian ohi" -tapaan vitkuttelin vielä eiliseen asti. Tällöin ei Vehmaalla ollut enää päivystysaikoja tarjolla, "Ei täällä nyt ole lääkäreitäkään paikalla", neuvoi ystävällinen hoituri puhelimessa, "Eikä oikeastaan kannata soittaa huomennakaan." Joo. Tutustumisretki Ukiin yhteispäivystykseen siis ohjelmassa. Päivystävä lääkäri (nuori ja komea tietenkin, mistä ne oikein ottavat aina päivystyksiin niitä?) löysi toisesta korvasta tavallisen tulehduksen ja toisesta "OHO":n (viisaasti jätin kysymättä tarkemmin) ja havaittuaan mun silmät enemmän punaisiksi kuin sinisiksi tulkitsi nekin tulehtuneiksi. Eli siis kotiin tuliaisina kuorma antibiootteja ja buranaa ja toipumistoivotuksia. Ja takaisin sohvalle.
Tänään tuntuu jo siltä, että voisi tehdä muutakin kuin maata sohvalla ja odottaa iltaa. Antibiootit ilmeisesti tehoavat (tai sit se oli se kourallinen buranaa jonka huitaisin naamariin illalla ennen nukkumaanmenoa), koska olen alkanut jo kuulla asioita (niitäkin, joita myös muut kuulevat) ja loputon hakkaava yskä helpottaa (oikeasti, nyt tiedän, mistä termi "hakkaava" siihen on tullut, naapurit varmaan jo epäilevät että olen vihdoin alkanut tehdä sitä remonttia). Jesh, aika palata eloon. Taivassalossa on kai joulumarkkinat tänään, oh la la. Se on hyvä aloitus.
sunnuntai 25. marraskuuta 2007
Arki on harmaa.
Hiljainen, hiljaisempi, marraskuu. Neiti tarhurin narinanurkkauksessa tänään:
Eihän täällä tapahdu mitään! Enpä muistanutkaan, että vuoteen kuuluu näin lamaantunutkin aika, tämähän on aivan ahterista. Viimeinen työpäivä oli viime viikon perjantaina ja kai tässä nyt pitäisi riemuita talvilomasta, mutta... no ensinnäkin, MIKÄ TALVI?! Hemmetti, siellähän sataa vettä niin paljon kuin taivaasta mahtuu tulemaan. Lomakin näissä maisemissa tuntuu aavistuksen kyseenalaiselta, voiko tätä nyt oikeastaan edes laskea? Suomeen on selvästikin rantautunut viides vuodenaika, jota ehdottaisin kutsuttavaksi ihan vaan nimellä kamala. Tämän uuden tulokkaan tuntomerkkejä ovat jatkuva pimeys (joka puolenpäivän tuntumassa vaihtuu tuokion kestäväksi harmaudeksi), sade ja kalseus, joita ei saa kesytettyä vaikka kaivaisi kaikki värikkäimmätkin villavaatteet esille, leipoisi pelleittäin suklaakeksejä ja kakkuja, joisi kuinka monta litraa minttukaakaota tahansa tai polttaisi mottitolkulla puuta takassa. Kamala saa ihmiset muuttumaan väsyneiksi, vihaisiksi ja harmaiksi. Se tekee lattioista kylmät ja maisemasta ruman. Aamulehti ehtii vettyä postilaatikkoon, kengät muuttuvat ikimäriksi ja flunssa tuntuu tekevän tuloaan kaiken aikaa. Ankeus muuttaa pään sisälle ja narina alkaa. Oikeasti, koska se talvi oikein tulee?
No, ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Nythän on aivan loistava sää nukkua! Ja juosta! Olen siis nukkunut pois viimeisten työviikkojen aikana vallan ottanutta väsymystä. 12 tunnin yöunet on olleet ihan peruskamaa. Yllättäen nukuttaakin paremmin, kun tietää, ettei aamulla ole kiire mihinkään. Juoksemaan olen "ehtinyt" vasta kerran, sillä vaikka sää olisi periaatteessa kerrassaan erinomainen lajin harjoittamiseen, yleinen motivaation puute vaikeuttaa huomattavasti lenkillelähtöä. Eiköhän se tästä ala sujua, ainakin nyt tämä ensimmäinen kerta pitkän tauon jälkeen tuntui ihan hyvältä. Peruskunto tietenkin on tiessään, mutta ei se niin kamalaa ollut kuin etukäteen pelkäsin. Äkkiäkös se siitä taas palautuu. Vähän puhuttiin jo Pirren kanssa jonkin vaatimattoman tavoitteen asettamisesta ensi keväälle, niin tulisi sitten käytyäkin taas hyvällä syyllä juoksemassa.
Uusia kenkiä olen myös käynyt katsastamassa, löysin netistä tosi tosi kivanoloiset Adidakset, mutta niitä ei toistaiseksi ole Varsinais-Suomen markkinoilta löytynyt. Innostusta kenkien etsimiseen ja vertailuun hieman syövät urheilukauppojen myyjät, esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa herrat "Ei täältä saa kaikkea mitä netissä on" ja "Kyllä suomalaiset juoksevat Asicseilla". En tiedä, millä asenteella juoksukenkäkauppaan pitäisi oikein mennä ja mitä niille myyjille kuuluisi sanoa, jotta ei joka kerta tuntisi olevansa pahan kerran väärässä paikassa. Ehkä ensi kerralla teeskentelen vesikauhuista, tai sitten vain juoksen seuraavan maratonini paljain jaloin.
No mutta, välillä vähän hyväntuulisempiinkin tunnelmiin. Eilen oli estekisat Uudessakaupungissa, joihin osallistuivat Entti-heppa ja tämän tallikaveri pilotteineen. Sää oli kerrassaan hieno (tämä lause kumonnee kaiken aiemman kitinän kamalasta vuodenajasta), aurinko paisteli ja pakkastakin oli vähän. Oikein, oikein mukava päivä.
Eihän täällä tapahdu mitään! Enpä muistanutkaan, että vuoteen kuuluu näin lamaantunutkin aika, tämähän on aivan ahterista. Viimeinen työpäivä oli viime viikon perjantaina ja kai tässä nyt pitäisi riemuita talvilomasta, mutta... no ensinnäkin, MIKÄ TALVI?! Hemmetti, siellähän sataa vettä niin paljon kuin taivaasta mahtuu tulemaan. Lomakin näissä maisemissa tuntuu aavistuksen kyseenalaiselta, voiko tätä nyt oikeastaan edes laskea? Suomeen on selvästikin rantautunut viides vuodenaika, jota ehdottaisin kutsuttavaksi ihan vaan nimellä kamala. Tämän uuden tulokkaan tuntomerkkejä ovat jatkuva pimeys (joka puolenpäivän tuntumassa vaihtuu tuokion kestäväksi harmaudeksi), sade ja kalseus, joita ei saa kesytettyä vaikka kaivaisi kaikki värikkäimmätkin villavaatteet esille, leipoisi pelleittäin suklaakeksejä ja kakkuja, joisi kuinka monta litraa minttukaakaota tahansa tai polttaisi mottitolkulla puuta takassa. Kamala saa ihmiset muuttumaan väsyneiksi, vihaisiksi ja harmaiksi. Se tekee lattioista kylmät ja maisemasta ruman. Aamulehti ehtii vettyä postilaatikkoon, kengät muuttuvat ikimäriksi ja flunssa tuntuu tekevän tuloaan kaiken aikaa. Ankeus muuttaa pään sisälle ja narina alkaa. Oikeasti, koska se talvi oikein tulee?
No, ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Nythän on aivan loistava sää nukkua! Ja juosta! Olen siis nukkunut pois viimeisten työviikkojen aikana vallan ottanutta väsymystä. 12 tunnin yöunet on olleet ihan peruskamaa. Yllättäen nukuttaakin paremmin, kun tietää, ettei aamulla ole kiire mihinkään. Juoksemaan olen "ehtinyt" vasta kerran, sillä vaikka sää olisi periaatteessa kerrassaan erinomainen lajin harjoittamiseen, yleinen motivaation puute vaikeuttaa huomattavasti lenkillelähtöä. Eiköhän se tästä ala sujua, ainakin nyt tämä ensimmäinen kerta pitkän tauon jälkeen tuntui ihan hyvältä. Peruskunto tietenkin on tiessään, mutta ei se niin kamalaa ollut kuin etukäteen pelkäsin. Äkkiäkös se siitä taas palautuu. Vähän puhuttiin jo Pirren kanssa jonkin vaatimattoman tavoitteen asettamisesta ensi keväälle, niin tulisi sitten käytyäkin taas hyvällä syyllä juoksemassa.
Uusia kenkiä olen myös käynyt katsastamassa, löysin netistä tosi tosi kivanoloiset Adidakset, mutta niitä ei toistaiseksi ole Varsinais-Suomen markkinoilta löytynyt. Innostusta kenkien etsimiseen ja vertailuun hieman syövät urheilukauppojen myyjät, esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa herrat "Ei täältä saa kaikkea mitä netissä on" ja "Kyllä suomalaiset juoksevat Asicseilla". En tiedä, millä asenteella juoksukenkäkauppaan pitäisi oikein mennä ja mitä niille myyjille kuuluisi sanoa, jotta ei joka kerta tuntisi olevansa pahan kerran väärässä paikassa. Ehkä ensi kerralla teeskentelen vesikauhuista, tai sitten vain juoksen seuraavan maratonini paljain jaloin.
No mutta, välillä vähän hyväntuulisempiinkin tunnelmiin. Eilen oli estekisat Uudessakaupungissa, joihin osallistuivat Entti-heppa ja tämän tallikaveri pilotteineen. Sää oli kerrassaan hieno (tämä lause kumonnee kaiken aiemman kitinän kamalasta vuodenajasta), aurinko paisteli ja pakkastakin oli vähän. Oikein, oikein mukava päivä.
sunnuntai 28. lokakuuta 2007
Piraattien päiväohjelma
Olipa kerran merirosvojuhlat.
Merirosvojuhlissa tarjottiin vieraille erityista piraattijuomaa, joka teki juomareista superpiraatteja. Superpiraateilla on käsittämättömiä superkykyjä. He osaavat esimerkiksi löytää aarteita tuhansia vuosia vanhoista merirosvokartoista, kiivetä köysiä pitkin, tehdä voltteja ja kuperkeikkoja ja juoda rommia tulematta humalaan.
Anno 2007:
En ole vielä laskenut mustelmia.
Kiitoksia kuvaajalle erityisesti kaikenkertovan ilmeen taltioinnista.
Merirosvojuhlissa tarjottiin vieraille erityista piraattijuomaa, joka teki juomareista superpiraatteja. Superpiraateilla on käsittämättömiä superkykyjä. He osaavat esimerkiksi löytää aarteita tuhansia vuosia vanhoista merirosvokartoista, kiivetä köysiä pitkin, tehdä voltteja ja kuperkeikkoja ja juoda rommia tulematta humalaan.
Anno 2007:
En ole vielä laskenut mustelmia.
Kiitoksia kuvaajalle erityisesti kaikenkertovan ilmeen taltioinnista.
maanantai 15. lokakuuta 2007
15 minutes in fame.
YleX Aamu perjantaina:
Eduskuntatalon lisärakennuksen yhdenistuttavalla penkillä suutelointi TOP4 (Outi. Vehmaa 12.10)
Ilellä oli eduskuntatalon lisärakennuksen suihkulähteen äärellä sijaitsevilla penkeillä suoritettavien romantillisien eleiden täytäntöönpanoon liittyviä huolia. Aihe oli niin riipaiseva, että lista muodostui saman tien. Vaikka en näin maalaistolliaisena tiedä paljoakaan kyseessä olevien penkkien ulkomuodosta, tiedän sentään jotain suuteloinnista. Go, Ile, go! Näillä ohjeilla ohituskaistaa taivaaseen!
1. Ajatus
Suuteloinnin ujoimmille suunnattu muoto, joskin tokihan suutelointiajatuksetkin voivat olla perin rohkeita ja tajunnanräjäyttäviä. Ehdottomasti myöskin kätevää, tähän ei tarvita edes avustajaa.
2. Etä
Koska penkkejä on useita ja ne ovat sopivin välimatkoin toisistaan, tämä on kuin luotu eduskunnan lisärakennuksen penkeillä toimitettavaksi. Avustaja asetetaan penkille istumaan ja itse sijoittaudutaan seuraavalle penkille. Ja toimeen! Tunnetaan myös nimellä lentosuukko.
4. Pino
Kaikki kätevimmät asiat ovat olleet kautta aikain pinottavissa: koulun ruokalan jakkarat, pakastusrasiat, juomalasit. Nyt myös suuteloitsijat. Asettele avustaja istumaan penkille, pinoa itsesi päälle. Pinotyyppinen suutelointi myöskin tuo erityistä läheisyyttä toimitukselle, lienee jopa romantillisin listatuista muodoista.
Suuteloinnin ujoimmille suunnattu muoto, joskin tokihan suutelointiajatuksetkin voivat olla perin rohkeita ja tajunnanräjäyttäviä. Ehdottomasti myöskin kätevää, tähän ei tarvita edes avustajaa.
2. Etä
Koska penkkejä on useita ja ne ovat sopivin välimatkoin toisistaan, tämä on kuin luotu eduskunnan lisärakennuksen penkeillä toimitettavaksi. Avustaja asetetaan penkille istumaan ja itse sijoittaudutaan seuraavalle penkille. Ja toimeen! Tunnetaan myös nimellä lentosuukko.
3. Jono
Ihmistieteen perusteet: kahden jalkapohjan ala on yhtä suuri kuin yhden kankun. Tarkoittaa sitä, että yhden keskikokoisen ahterin paikalle mahtuu seisaalleen kaksi henkilöä. Otetaan siis jälleen avustaja, sijoitetaan hänet seisaalleen penkille ja asetutaan viereen seisomaan. Suutelointietäisyys mitä mainioin ja riippuen siitä jonottaako samaan vai eri suuntaan voidaan näppärästi säädellä hiusten määrää suussa.4. Pino
Kaikki kätevimmät asiat ovat olleet kautta aikain pinottavissa: koulun ruokalan jakkarat, pakastusrasiat, juomalasit. Nyt myös suuteloitsijat. Asettele avustaja istumaan penkille, pinoa itsesi päälle. Pinotyyppinen suutelointi myöskin tuo erityistä läheisyyttä toimitukselle, lienee jopa romantillisin listatuista muodoista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)