Neiti tarhurin hiljainen maailma. Edelleenkään ei oikein kuulu mitään, ei oma eikä muiden ääni. Väsyttää. Ja ennen kaikkea nyppii olla kipeänä. Kuka pöljä keksi sairastumisen, huono keksintö.
Olin tänään vastoin kaikkia ohjeita ja toipumissuunnitelmiani ulkoiluttamassa tuttavani suomenhevospalleroa. Voi veljet, se on sitten syötävän suloinen olento! Pieni ja pörröinen ja iso valkoinen tukka, naama alituiseen virneessä. Olin sen kanssa eka kertaa aivan kaksin metsäretkellä, viime kerralla meillä oli Pirre tammansa kanssa vetoapuna. Sain välittömästi pahan ihmishahmon leimaan otsaani (pörriäinen loi minuun tuon tuostakin synkkääkin synkeämpiä katseita), kuinka kehtaan viedä pienen avuttoman eläimen tällaiseen julmaan maailmaan, jossa on kaikkea mieltä järkyttävää ja äärimmäisen vaarallista, kuten postilaatikoita, aitoja, puupinoja ja traktoreiden peräkärryjä. Otus oli sydänjuuriaan myöten loukkaantunut, pörähteli ja hiiviskeli, mutta selviytyi kuitenkin voittajana tästä ääriolosuhteissa suoritetusta seikkailusta. Huomenna uudestaan, mitähän se siihen sanoo...
Pitäisi tässä ruveta perehtymään aiheeseen nimeltä joulu. Verhojen ripustusta, lahjojen paketointia (ne on kaikki hankittu, eikä vielä ole edes aatto, jesssh), jotain koristeitakin voisi asentaa paikalleen, jos sellaisia sattuisi löytämään. Kenkähyllykön voisi nostaa suosiolla väliaikaisesti takaisin eteiseen, kun ei tuo seinien maalaaminen varmaan ennen joulua edisty, jos nyt sitten sen jälkeenkään. Saisi eteiseenkin jonkun kynttilän valoa näyttämään. Ulkovaloja en laita koska ne eivät edes toimineet, joten pysyköön pimeys pimeytenä. Kukapa tuota märkää pihakalliota tahtoisikaan valaista. Kyntteliköt ovat sen sijaan jo ikkunoissa! Vähänkö oon kaikkien Vehmaan mummojen suosikki nyt kun asettelin söpösti kynttilät kaikille raitin puolen ikkunoille. Lattioiden ja ikkunoiden puunaamisesta ja muusta sellaisesta olen suosiolla tämän vuoden osalta luopunut, enköhän ole ihan hyvä kristitty vaikka vähän lintsaisinkin siivouksesta. Kukat sentään kastelin, peikonlehti näyttikin olevan jo hieman heikossa hapessa. Pitäisi ehkä näin puutarhurina yrittää hieman panostaa viherkasvienkin hyvinvointiin. Ehkä teen sen ainakin jättämällä joulukuusen metsään. Toivottavasti Pirre ei tänä vuonna huijaa minua ottamaan omaa kuustaan, viime vuonnakin se kaatui heti ensimmäisessä mahdollisessa myrskyssä, vaikka kiltti isä sen tiukasti oli terassiin kiinni naulannut (kuusen paikkahan siis ei ole missään tapauksessa sisällä olohuoneen keskellä koristeltuna lahjoja juurellaan).
Eli tulta takkaan ja lahjapaperia esille. Näyttää idylliseltä, jos ei muuta. Jos ei onnistu, siirrän lahjat takkaan ja vietän lopun illan suklaata syöden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti