Juoksupäiväkirjassa tuntuu olevan hinta-laatusuhde vaikka kuinka hyvin kohdallaan. Kun se kerran tulee ilmaiseksi, ei siinä sisältöäkään ole. Tässä olisi kuutisen viikkoa aikaa saada juoksu kulkemaan ja kunnolla. Pirre on hulvattomassa räkätaudissa ja minä aristan edelleen sitä nilkkaa. Eipä taida auttaa, nyt teipataan ja sitten juostaan. Missähän vaiheessa realismi ensi kerran läpsäisee oikein kunnolla poskelle "ei tästä oikeasti mitään tule"? Varmaan sitten lähtöalueella. No, yrittää voi aina, ja onpa sitten työkavereilla pilkattavaa ontuvassa ja hiertyneessä tontussa, joka luuli itsestään liikoja.
Viikonloppu kului rattoisasti perinteen paikkaa tavoittelevalla Tunti Turussa-risteilyllä, jolta selvittiin hienosti ilman ankaraa krapulaa tai yhtäkään käyntiä ensiavussa. Olin kovin iloinen päästessäni hetkeksi pois pienistä ympyröistäni, vielä onnellisempi kun sain palata niihin. Kotona oli ihastuttavan hiljaista, tosin muurahaiset olivat muuttaneet sokeriastiaan. Neuvottelemme edelleen asumisjärjestelyistä, toistaiseksi niitä kipittelee vähän siellä ja täällä. Olisin paljon tyytyväisempi, jos niitä olisi enimmäkseen jossain aivan muualla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti