Välipäivien hiljaiseloa.

Välipäiviä.
Joulun ja uudenvuoden välissä.
Syksyn ja kevään välissä.

Amurinviini heräsi talviuniltaan, kun en saanut aikaiseksi istuttaa sitä ajoissa ja se piti ottaa eteiseen pihalta palelemasta. Nyt se istuu olohuoneessa työkaluarkun päällä ja on kasvattanut itseään parisenkymmentä senttiä, niin että ylettää katsomaan ikkunasta ulos. Ilmeisesti se uskoo, että on kevät, kun pihalla ei näy lunta. Pikku optimistin lehdet ovat aivan vihreät, eikä minulla taida olla toivoakaan saada sitä käymään takaisin nukkumaan. Saa nähdä, millaisessa pulassa sen kanssa vielä olen, jos se päättää ruveta tosissaan kasvamaan. Voi olla, että olohuone käy liian pieneksi meille molemmille.

Ajelin eilen takaisin kotiin Laukaasta. Se on edelleenkin aika kaukana. Laukaa kodista siis. Ja koti Laukaasta myös. Harmitti palata, en tiedä oikein miksi. Lisäksi harmaa sää risoi. Harkitsin matkalla moneen otteeseen, josko olisin pysäyttänyt tien sivuun ja painunut metsään talviunille. Kevään ja parempien säiden koitettua olisin voinut karistella sammaleet hiuksistani ja jatkaa matkaa, tuskinpa mua kukaan olisi erikoisemmin aiemmin kaivannutkaan.

Ilta meni sitten keräillessä ja aika hyvin meni samoissa merkeissä tämäkin päivä. Ei kertakaikkiaan huvittanut tehdä mitään hyödyllistä. Ja kun ei huvittanut, en tehnyt. Heposille kävin tarjoilemassa lounaan ja samalla haukkasin itse hieman raitista ilmaa. Terapiaryhmä toimitti jälleen kerran tehtävänsä, kaviokekkulien seura ja iltapäivällä vallinnut auringonpaiste sai mut suorastaan hymyileväiseksi. Hymyilin kuitenkin varmuuden vuoksi itsekseni ja ikään kuin sisäänpäin, etten vaan lietso kohtaloa järjestämään lisää sirinää päähäni.

Kaviopartio valmiina isoon haliin.

Joulu sai taasen miettimään ihmissuhteita. Veli ja hänen vaimonsa odottavat esikoistaan syntyväksi maaliskuussa, enkä minä ole saanut vielä edes ekatreffejä aikaiseksi. Tuli vähän nolo ja epäkelpo olo, varsinkaan kun en oikein tiedä, mikä tähän jumitustilanteeseen on syynä. Elämän ollessa vain hauska sattuma matkalla kalmistoon pitäisi kai saada aikaiseksi enemmän kuin melankolisia pohdintoja siitä, miksi ei saa mitään muuta aikaiseksi. Kaiketi olisi syytä kaivaa esille jälleen vanha kunnon Ennen kuolemaa tehtäviä asioita -lista ja pistää vauhtia laiskaan ahteriin. Vaan kun ei huvita, en kuitenkaan saa aikaiseksi.

Huomenissa olisi jälleen ohjelmassa pienen suomenhevosen ulkoiluttamista. Tutustunemme ilmiöön "vatsanalus jalkoja täynnä", otus vaikutti olevan varsin vireässä tilassa jo tänään. Eiköhän se arki tästä taasen löydä minut, vaikka kuinka syvälle sohvaan kaivautuisin. Mukavaa, arki on hieno asia. Ei jätä aikaa turhalle haihattelulle.