sunnuntai 30. syyskuuta 2007

Maa nimeltä Laukaa

Istun sohvalla ja uhmaan luonnonvoimia. Viime kerralla kun ukkosti, salama rikkoi modeemin.

Terveisiä Laukaasta, ruskaretki suoritettu. On se vaan kaukana, hiisi vieköön. Kyllä viidessä tunnissa on ihmisellä ajamista. Ruska oli tästä huolimatta erinomaisen kaunis, tutut lenkkipolut pehmeitä ja äidin lihapadat täysin maineensa veroisia. Hyvä mieli tuli.

Juoksukausi on nyt virallisesti avattu. Katson nyt olevani tervehtynyt tarpeeksi flunssan ja viruksen jäljiltä, ja koska veriarvotkin tosiaan olivat jo kelvolliset (tosin kontrollihan on vasta ensi viikolla, mutta ei huomioida sitä nyt), vedin rohkeasti toissapäivänä lenkkitossut taasen jalkaan. Joo-o, kyllähän sen parin kuukauden tauon ikävästi huomaa. Tarjolla oli hidasta tempoa yhdistettynä korkeaan sykkeeseen sekä nopeampaa tempoa yhdistettynä vielä korkeampaan sykkeeseen. Onneksi ei ollut sykemittari mukana, se olisi varmaan syttynyt palamaan. Mutta kyllä se tästä taas lähtee! Kevätpuolella oli puhe harkita jotain tervehenkistä juoksutapahtumaa Pirren seurassa, mieluusti ennen työkauden alkua. Viime kesänähän saimme jo selville, että helteessä vietetyn työpäivän jälkeen motivaatio treenata maratonille on hieman vähissä. Saati juosta se riivatun 40 kilometriä rippeineen samassa helteessä. Täytyykin ottaa asiaksi surffata netistä joku mukavan kuuloinen kisapäivä kevääksi.

Tiistaina puolestaan tulee kasa puutavaraa Keski-Suomesta. Sitä ennen elikkäs huomenna tulevat iskä, iskän veli ja kattopellit. Tästä kaikesta olisi tarkoitus muodostua rakennustyömaa, tavoitteena saada autotallin katto harjaan perjantaina. Torstaina vietin viihteellisen kaksituntisen seuraten puutavaran pakkaamista rekka-auton kyytiin, ne kun tulevat ammattikoulun kuljetuksena, ikään kuin harkkatyönä. Kolme kaverusta kasasi kuorman (ehkä hieman vaihtelevalla menestyksellä, mutta kasasi kuitenkin) enkä minä heilauttanut sormeanikaan. Näin niitä autotalleja rakennetaan.

tiistai 25. syyskuuta 2007

"You will do foolish things...


...but do them with enthusiasm."

Hyvää kesälomaa Outille! Tänään on jo tiistai, enkä ole vielä kertaakaan lomallani loikoillut rannalla, uiskennellut meressä, jonottanut jäätelökiskalla, kironnut auton mitätöntä tuuletinta, syönyt liikaa mansikoita tai valvonut pitkälle valoisaan yöhön. Joo, joskus vielä hankin työn, jossa kesälomat pidetään kesällä.

Terveisiä Jämin metsistä. Uskomatonta, löydettiin kaikki rastit joita etsittiinkin! Outin ja Pirren suunnistuskoulu, osa 1:

1. Lähtö. "Katotaan nyt ensin mihin suuntaan nuo muut lähtee juoksemaan." Koskaan ei kannata paljastaa vastustajalle aukkoja kartan- tai/ja kompassinkäyttötaidoissa.
2. Reittisuunnittelu. Ensin katsotaan, löydetäänkö eka rasti. Sitten mennään suolle. Siinä tärkeimmät.
3. Kivi-paperi-sakset. Toimii aina yhtä varmasti.
4. "Mun mielestä me ollaan nyt tässä, mutta voidaan me olla jossain muuallakin." Turha niuhotus ei tuo voittoa.
5. Evästauot. Jos repussa ei ole vähintään menninkäisen voimajuomaa, juustovoileipiä, välipalakeksejä, suklaamuffinsseja, suklaapatukoita, suklaalevyjä ja mustikkakeittoa, on turha kuvitella edes yrittävänsä.
6. Kellonkäyttö (johon Outi on viimeaikoina erityisesti perehtynyt). "Nyt kävellään viisi ja puoli minuuttia ja sitten käännytään oikealle", ja suoraan rastille.
7. Suo. "Tänne on nyt merkitty vaikeakulkuinen suoalue, mutta eihän tää nyt kovin pahalta vaikuta." Kaksi tuntia myöhemmin: "...."
8. Sukat. "Nää on ollu mulla jalassa jo viisi minuuttia ja nää tuntuu vieläkin tosi hyviltä!" Pirre vannoo välineurheilun nimeen.
9. Leimaus rasteilla. "Olisi tietty voinut kysyä lähdössä, miten näitä leimauskortteja käytetään..." Todisteeksi rastien löytämisestä voi sitten vaikkapa ottaa kuvan jokaisesta käydystä rastista. Ei siitä mitään hyötyä ole, mutta kirvoittaa ainakin kohtalaisen epäuskoisia ilmeitä järjestäjien kasvoille, kun tästä agenttitempusta kertoo maalissa.
10. Maali. "Ette kyllä ikinä usko, mutta menitte suoraan kärkeen!!" Johtui lähinnä siitä, että meitä ennen oli maaliin tullut vain yksi keskeyttänyt joukkue. Mutta ah, se häviävän hetken kestänyt huuma...

Joo-o, mikä jalo laji. Ensi vuonna ei sitten enää anneta armoa kanssakilpailijoille, vaan kiskotaan mekin trikoot jalkaan ja näytetään niille, mistä on vehmaalaiset tehty.

perjantai 21. syyskuuta 2007

Ohi syyskuun, läpi repalaisen lokakuun

Ja marraskuu on vasta tulossa!
Neljän kuukauden radiohiljaisuus on nyt päättynyt.

Maraton juostu, check. Kuten aiemmin mainittu, lahjattomat treenaa.
Herra X, palttua, check.
Herrat Y ja Z, palttua, check.
Pori Jazz, öööö, "check".
Kesäloma 3 päivää, check.
Ensimmäiset koulukisat, check.
Viimeiset koulukisat, check.
Unikeon juoksu, Naantali, check. Sain kaksi mitalia, jotten pahoittaisi mieltäni, koska olin viimeinen maalissa.

Joo-o, näyttää vahvasti siltä, että olen sittenkin tehnyt jotain kesän mittaan, vaikka juuri tuumiskelinkin, että taisi taas huiskahtaa muutama kuukausi niinkin hurjissa aktiviteeteissä kuin nukkuen ja töitä tehden. Eihän tuo lista kovin vaikuttava toki ole, mikä tietenkin johtuu siitä, että ihan oikeasti olen viimeisen kolme kuukautta lähinnä nukkunut ja nukkunut ja vain herännyt välillä käväisemään töissä tai verikokeissa. Lähinnä siis ohi heinäkuun, läpi repaleisen elokuun, sillä juuri tänään juttelin terveyskeskuksen kanssa ja sain tietää, että olivat arponeet minulle jo astetta paremmat veriarvot, aletaan olla enimmäkseen siis jo viitearvojen sisäpuolella. Syyskuu näyttää siis kaikessa pimeydessään arveluttavan valoisalta; tässähän täytyy alkaa pian keksiä uusia päättömyyksiä, kun kerran on hereillä!

Tapahtunut siis tähän mennessä:
Juoksutreenithän menivät aivan päin kuusikkoa, kuten kaikki jo tietävät. No, ei se mitään, Tuksholma, Oslon pääkaupunki kutsui Outia ja ystäväänsä Pirreä, jotka pakkasivat reput pullolleen lenkkareita ja pähkinöitä ja suklaata ja lähtivät "shoppailemaan" viikonlopuksi, kuten retkestä virallisesti tiedotettiin. Kaikki sujui mitä parhaimmin, jos nyt ei lasketa sitä, että ilmeni ettei Outi osaakaan käyttää kelloa ja myöhästyi 20 kilometrin väliajalta kiusalliset kaksi minuuttia jäätyään notkumaan edelliselle tankkauspisteelle. Matka siis katkesi siihen, mutta Pirre, joka keskittyi vähemmän kilpailunjärjestäjän tarjoamiin kulinaristisiin elämyksiin ja enemmän itse juoksemiseen, suoriutui hienosti maaliin saakka.

Kokemuksesta viisastuneena ja aavistuksen verran mahdollisesti sisuuntuneenakin Outi kuitenkin samalta istumalta vaati revanssia, johon tarjoutuikin mahdollisuus kolmea viikkoa myöhemmin Turun vehreissä maisemissa. Kellonkäytön kanssa oli edelleen hienoisia vaikeuksia ja neiti oli myöhästyä tällä kertaa jo startista. Onneksi käytössä oli aikaa nopeampi volkkari, raskas kaasujalka ja paatunut ammattikuski, ja niin saatiin Asicsit ajoissa liikkeelle. Ja maaliin asti! Hahaa, tehtävä suoritettu!

Näin siis yksi raksi lisää ennen kuolemaa tehtävien asioiden listalle. Toinen voitaneen merkitä onnistuneesta debyytistä kouluareenoilla Höpö-hepan kanssa, joskin toistaiseksi näyttää siltä, että yhteinen uramme oli siinä. Lyhytkestoinen ja voitokas, en paremmin sano. Tunnetustihan on parasta lopettaa silloin, kun vielä on huipulla. Ja kun on vielä hauskaa.

Koulukenttien superkaksikko tarkkailee, ettei kukaan saa hienompaa rusettia.

Pori Jazz puolestaan tarjoili tänä vuonna lähinnä sitä poria, jazz-osasto jäi vanhan tutun kaavan mukaisesti hitusen vähemmälle. Olutta sen sijaan oli riittävästi, samoin kuin hyvää seuraa ja auringonpaistetta. Ja mitä muuta sitä nyt nainen osaakaan toivoa? Korkeintaan dimangeja sormiinsa!

Jep jep, ja vielä ne ihmissuhteet. Voi veljet. Lyhyestä virsi kaunis. Lokakuussa voisi mennä treffeille, muttei ainakaan ennen.

Huomenna puolestaan järjestetään Suomen ensimmäinen täysimittainen rogaining-kisa. Pakkailin juuri tavaroita valmiiksi, osan sain jo reppuun asti. Suklaata on ja finrexiniä, ja naapurin mamma oli leiponut myös pullaa. Ei jää ainakaan eväistä kiinni. Muusta en sitten mene lupaamaan... Tavoitteena on löytää yksi rasti, mutta hätätilanteessa riittää, jos löydetään takaisin maaliinkin. Kahdeksan tunnin sarjaan rohkeasti lähdettiin, kun en keväällä tiennyt ilmoittautuessa, että aion olla kisaa edeltävät kaksi viikkoa flunssassa ja sitä edelliset pari kuukautta muuten vaan kipeänä. No, ei pidä antaa pikkuasioiden lannistaa. Suunnistustausta sentään on (loistava), Pirre on käynyt oravapolulla vuonna 80-jotain ja minäkin olen suunnistanut tokaluokalla koulussa. No, kaikkihan sen nyt tietävät, että aurinko laskee kaakkoon ja tuuli johtuu siitä että puut heiluvat, eli ei tässä ihan ummikkona olla lähdössä. Eränkäynti on enemmänkin veressä. Siksi otetaan ekstrapaketti laastaria mukaan.